sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Evergreen 5.2 - Barnett

Osa 5.2




¤¤¤¤



Jaaha. Maxwell otit sitten ensi töikseen loparit. No, itselleenhän se vain hallaa tekee, sori vaan.


The show must go on.



Barnettien esikoisesta tulee teini, mihin se aika rientää!




Ihana prinsessa!



Tavoitteeksi arpoutui perhe, mieltymyksiksi työteliäät, ei-blondit ihmissudet.




Syrup pistää puudelit ja postimiehet kuriin.





Emmalla näyttää olevan pakonomainen tarve syödä kaikkea.




Mary sai keski-iän muodonmuutoksen.







Kyllä ne lapset ovat elämän suola, kuten kuvasta näkyy.



En ole asiantuntija, mutta onkohan hyvä idea opetella kävelemään noin lähellä portaita?







Ohhoh, onkohan tässä ollut jotain taka-ajatuksia..



Olive ja Avery ovat kyllä melkoisen eri näköisiä. Toisaalta, on heissä jotain samaakin, etenkin tässä kuvakulmassa.



Ai niin, oihan tässä perheessä se poikakin, Emmett, Elliot.


Älä nyt seinän läpi mene, varsinkaan kun ollaan yläkerroksessa!



Kerrankin lastenhoitaja, joka tekee jotain hyödyllistä.




Ikääntyminen pukee Rossia. Tavallaan. Tavallaan siitä tuli myös vähän nuhjuinen.




Avery pääsi (lue: pakotetiin) auttelemaan ravintolassa, mutta tarjoilu ei sujunutkaan ihan luonnostaan.


Joku pölli syömäpuikot ravintolasta.






No söpö olet, pus pus!




Taas synttäreitä!




Aivan Barnetteiksi tunnistettavissa nämäkin!










Herra mun vereni, eikö mulla ole synttärikuvia Olivesta!


Tällainen siitä tuli, tykkään! ♥ Gotta love that strong eyebrow game.




Olivekin pääsi heti työn makuun.



Judgemental on näemmä saavuttanut suuren suosion. Tai sitten ei vaan ole varaa ostaa enempää pöytiä.  


Kolme salamaa! Eikä! Pakko.. vastustaa.. kiusausta..

Okei ei pysty. Aw! Pakko ne oli parittaa toisilleen.


Että sellanen unelmien prinssi.



Marystakin tuli vanhus.




Oliven elämäntavoitteena on päästä peliuran huipulle, joten mikäpäs siinä. Peliuran kriteereinä oli, että simin täytyy omistaa kyseiset pelihärpäkkeet, ja niihinhän hupenikin sievoinen summa perheen varoista.



Työt saisivat kuitenkin odottaa!

¤¤¤¤

• Simejä: 13
• Sim-kerroin: 2
• Asukasmäärä: 26
• Kotitaloudet: 3
• Yhteisötontit: 4

¤¤¤¤

6 kommenttia:

  1. Hyvä osa, tytöistä kasvoi aikas nättejä neitejä. Averykin ja Joshuakin näköjään löysivät toisensa, söpö pari.
    Vanhemmatkin vanhenivat arvokkaasti.
    Jatkoa odotan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tytöt ovat kyllä nättejä, vaikkakin keskenään melko erilaisia. Avery ja Joshua ovat ihan meant to be! Kiitos kommentista!

      Poista
  2. Averystä tuli tosiaan varsin hienostuneen näköinen teini, tykkään! Ja niin joo, oli pakko tarkistaa, mutta kovasti Syrupin näköinen koira tuli vastaan omassa pelissä ja sen nimenä taisi olla suomeksi Siiri. Siirappi on kieltämättä kyllä hauskempi :D Hmm, Oliven ja Averyn huulet ja nenät ainakin näyttävät olevan samankaltaisia, mutta ihan hyvä että tytöt muuten erottaa toisistaan ;D Ross on kyllä tyylikäs vähän nuhjuisenakin :3

    Emmalla ja Elliotilla on selvästi myös Barnettien piirteet (mikä käy yksiin sen teoriani kanssa, että Barnettit yrittävät valloittaa naapuruston suvulleen...). Olen myös samaa mieltä Oliven kulmakarvoista, arvostan ;) Averykin on valloittamassa näköjään, onnea hänelle ja Joshualle :D Eihän sitä kolmea salamaa voi pelaajakaan vastustaa ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on tosi hauskaa kun kääntelen noita nimiä englanniksi! Heh, Barnettit ylevine piirteineen sopisivat kyllä hyvin hallitisjasuvuksi, onkohan jo liian myöhäistä tehdä tästä sittenkin RKC..?

      Poista
  3. Oii, Avery ja Olive ovat kyllä tosiaankin kuin prinsessoja! Geenilottovoittajia molemmat :D
    Piti pitää pieni tauko lukemisessa kun hajosin ihan täydellisesti Joshua "unelmien pieruprinssi" Grantille :''DD semmoinen kolmen salaman vävypoika sieltä :D
    noilla lahjoilla Emmahan voisi alkaa miestennielijäksi :DD *pun intended* eikun siis...
    Minäpä siirryn tuoreempaan osaan, pieni kirijuoksu taas meneillään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella, ihania tuli molemmista! Juu kyllä, sims on oikea ajoituksen mestari :D Haha, kiitos paljon kommentista!

      Poista