sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Ziazan - Osa 18. Melkein aikuiset

Luvassa Ziazaneiden uusimmat kuulumiset. Jos et ole vielä lukenut Evergreenin kolmannen kierroksen osia, pääset niihin kätevästi tästä ja tästä!

¤¤¤¤



¤¤¤¤





Viimeksi jätimme Ziazanien talon tuhoisan hovimestari-Ilmarin armoille, ja näinhän siinä kävi. Ilmari vaikuttaa niin välinpitämättömältä elämänsä suhteen, että alan epäillä hänen sytyttäneen palon tahallaan.


Donia taisi saada vähän väriä pintaansa Twikkii-saarella, onneksi ei sentään palanut.






Kiona opiskeli ahkerasti, muttei menestynyt rakkausrintamalla aivan yhtä hyvin.


Donia sen sijaan onnistui hurmaamaan samaisen nuoren miehen, ja koulunkäynti sai jäädä.

Helppoa ei ollut Hnedylläkään.



Pennut kasvoivat aikuisiksi kissoiksi! luoja auta muistamaan kumpi on kumpi Ylempänä Hinto, alempana Nila.











Synttärit koittivat myös Eurwynille, joka säilyi varsin hyvin! Nyt on koko perhe sitten täynnä blondeja.

Ikä ei ollut este eikä edes hidaste Eurwynille, joka taipui jooga-asentoihin vaimoansakin paremmin. #goals

Harmaita alkoivat olla myös talon vanhemmat kissat Zelenka ja Gormain (joka nyt on muutenkin harmaa mutta tajuatte pointin).



Kissoista puheen ollen. If this ain't creepy.



._. Viritetäänkö kiippareita ruuvimeisselillä? Tää jätkä on täysin hyödytön!

Kyllä minäkin mieluummin tanssisin.

Eipä kovin usein nää että aikuiset kokisivat "onnettoman lapsuuden" vai mikä tuo nyt onkaan. What happened, Viivi?

Viivi taisi ottaa vanhenemisen todella raskaasti. Yllätin hänet tuijottamasta kaihoten Eurwynin perijätaulua.

Syntymäpäiviä syntymäpäivien perään! Hnedy teinistyi.

Tuhkimoinen :'D Ei sillä, Hnedy näyttääkin ihan Disney-prinssiltä.

Ilmeisesti tämä unelmien prinssi on myös melkoinen naismagneetti.


Ah, kyllähän tämä meidän Ilmarimme sentään jotain osaa.

HEI! Perun äskeisen. Joku roti nyt! En ymmärrä miksen ole jo erottanut tuota. Mokoma irstailija.

Donian sini-ihoinen twikkiisaarelaispoikaystävä tuli kyläilemään.

5/10! Eurwyn hankki vanhoilla päivillään sekä kuntoilun että urheilun kunniataulut. Kova pappa.



Bileet!     


..jotka päättyivät Hnedyn ensisuudelmaan. Klassikko!



Kionankin onni kääntyi, ja hän löysi itselleen tumman ja komean poikaystävän.

¤¤¤¤

Seuraa PERIJÄ-ÄÄNESTYS! Vaihtoehdot ovat seuraavat:

1.) Donia Ziazan

2.) Kiona Ziazan

3.) Hnedy Ziazan

Äänestää voi sivun laidasta löytyvästä palkista! Kommenttiakin saa jättää!

6 kommenttia:

  1. Olipa mukava lukea pitkästä aikaa Ziazaneja :)
    Näköjään teineillä riitää vipinää, etenkin Donialla ja Hnedyllä :D Ja vanhemmatkin kasvoivat vanhuksiksi.
    Itselläni ei ole tainnut tulla ennen vastaan noin hyödytöntä hovimestaria... Herrahan tuhoaa taloa pala palalta... :p

    Jatkoa odotan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla! Vientiä tosiaan riittää, Kionalla ei niinkään :D Edelleen kyllä ihmettelen tuota yhtä tuholaista, yleensä hovimestarit ovat hoitaneet hommansa suht hyvin. Kiitos kommentista! :)

      Poista
  2. Pyydän mitä nöyrimmin anteeksi epäaktiivisuuttani, mutta pääsinpähän viimein kommentoimaan!
    Ihana perhe totta tosiaan, pelkkiä (hyvännäköisiä) blondeja koko sakki :D Hovimestarit... Huoh. Luulen, että EA:n tyypeillä on ollut vähän liian hauskaa ohjelmoidessaan niitä.
    Eurwyn on kyllä rautainen pappa!
    Ja löysihän se Kionakin lopulta itselleen miehen :)

    Jatkoa jään innolla odottelemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäpä tuosta, epäaktiivisuutta on havaittavissa itse kullakin :D Tykkään kovasti näistä, tuntuu että tosi harvoin on pelkkiä blondeja, aina joku tummaverinen pääsee dominoimaan :D No joo, näen oikein miten ne on siellä keskenään naureskelleet.. Tuntuu, että niillä on monessa muussakin asiassa ollut vähän omaa kivaa. Kiitos kommentista! :)

      Poista
  3. Pitkässä lukulistassa on se hyvä puoli, että pääsee herkuttelemaan sitten paljon kerralla kun sitä alkaa kiriä :D Muistan jopa Ziazanien hovimestaajankin, oivoi...
    Ja aw, en tiedä miksi mutta kuva Kionan missatusta ensisuudelmasta oli jotenkin lutunen :3 Aikuiset kissat ovat tosin sitäkin lutuisempia, nams <3

    Ehkä Viivi ei arvosta, että Eurwyn näyttää yhä häntä nuorekkaammalta vaikka onkin vanhempi... Hnedystä tuli jotekin vakava kasvonpiirteiltään - ehkä herrasta tulee joku piinkova liikemies isompana.
    Ja Ilmari nyt pois tiiraamasta Doniaa! Mur.
    Uskaltanen myös paljastaa, että itse äänestin Doniaa perijäksi - olen jotenkin tykästynyt tytön piirteisiin ja vihreisiin silmiin. Katsotaans kuinka käy! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kyllä! :D Varsinainen mestaaja tuo Ilmari tosiaan on.. Kionan ilme on siinä jotenkin niin heartbroken :’) Enpä tullut ajatelleeksi, mutta totta, en minäkään Viivin sijassa olisi kovin tyytyväinen :D Minkäs teet, Eurwyn on vaan ikinuori. Oo, mielenkiintoista! Nyt näyttää siltä että viides sukupolvi saa naisperijän, mutta kaksosten kesken on todella tasaista. Saapa nähdä, en itse malttaisi odottaa tulosta! :D Kiitoksia kommentista!

      Poista