tiistai 30. joulukuuta 2014

HRG Humppila - Osa 3. Koti-isä Jonne

Tänään  olisi luvassa uusi osa Humppiloille. Tervetuloa lukemaan, mitä Bernadette Humppilalle ja hänen perheelleen kuuluu! :)

¤¤¤¤





¤¤¤¤



Pian Eevertin syntymäpäivien jälkeen Bernadette heräsi keskellä yötä omituiseen tunteeseen. Hän oli raskaana, ja vauva oli juuri potkaissut ensimmäisen kerran!



Jonne oli alkanut potkujensa jälkeen luoda uraa toimittajana, mutta siinäkään työssä hän ei kauaa ehtinyt olla. Jonne sai jo toiset potkut parin viikon sisällä.




Niinpä Jonne päättikin pitää taukoa työnhaussa ja jäädä kotiin ainakin siihen asti, että uusi tulokas syntyisi kasvaisi hieman. Mies oli järjestelyyn tyytyväinen, nyt hänellä oli reilusti aikaa Eevertillekin.





Eevertistäkin oli kivaa, kun molemaat vanhemmat olivat kotona. Koko perhe ehti syödä aamuisin Jonnen laittamia pannareita. Eevert odotti innoissaan pikkuveljen tai -siskon syntymää.
   "Vauva on tosi pieni, kun se syntyy", Bernadette selitti pojalleen. "Sun pitää odottaa, että se kasvaa, ennen kuin sen kanssa voi leikkiä."






Eevert oli kiinnostunut piirtämisestä ja maalaamisesta, ja pitkään nurkassa pölyttymässä ollut maalausteline sai uuden käyttäjän.









Bernien raskausaika meni nopeasti, ja toinen lapsi päätti tulla maailmaan yöllä.



Jonne vaikutti olevan synnytyksestä enemmän tolaltaan kuin Bernadette, joka osasi ottaa melko rauhallisesti.



Aamuyöllä Humppilan perheeseen syntyi poika, joka sai nimekseen Antonio.



Suhteellisen pienessä talossa ei ollut paljon tilaa, eikä perheellä liiemmin varaa rakentaa lisää huoneita, joten Eevert ja Antonio saivat jakaa "ullakkohuoneen".



Bernie peitteli Antonion kehtoon ja halasi esikoistaan. Hän olisi voinut haljeta onnesta, niin kiitollinen hän oli kahdesta pojastaan.
















Onnellinen äiti pääsi taas vauvanhoidon makuun. Antonio oli vaativampi tapaus kuin Eevert pienempänä, hänellä oli paljon useammin nälkä, ja vaippoja meni tuplasti enemmän.







Työ ja lapset olivat pitäneet Bernadeten kiireisenä, eikä hänellä ollut ollut aikaa nähdä ystäviään. Bernie järjesti eräänä viikonloppuna bileet vanhoille kavereilleen. Samalla juhlistettiin Bernadeten ja Jonnen häitä, joita oli vietetty vain perhepiirissä.


Häistä jäänyttä hyytelöäkin oli vielä jääkaapissa, joten sitä oli hyvä tarjota vieraille.




Bernadette innostui jopa tekemään jäyniä vieraille. Ensimmäiseksi uhriksi joutui posti-Santeri, Bernien ensimmäinen ystävä Siniperästä.



Posti-Santerin huumorintaju kesti rajun tärytinpilan, mutta tilit oli silti tasattava. Bernadette sai oman osansa Santerin vesi-ilmapallosta.




Juhlat huipentuivat Jonnen paukauttaman papattimaton iloiseen räiskynään.



Koska Bernadette oli talouden ainoa töissäkäyvä sim, hän teki kovasti töitä ylennyksen ja paremman palkan eteen.



Työ nähtävästi kantoi hedelmää, sillä yhtenä päivänä Bernie palasi töistä ylennyksen kera. Hän sai vihdoin jättää rasittavat yövuorot huoltoasemalla taakseen ja siirtyä kaupan kassaksi. Tosin naista itseään ei liiemmin näytä asia ilahduttavan... No, minua ilahduttaa tuo neljänsadan bonus!













Bernadeten käydessä töissä Jonne teki kotitöitä: hän siivosi, laittoi ruokaa, kävi kaupassa ja hoiti Antoniota.



Hyvännäköinen valmiskasvo-kuski bongattu ♥ Ihanat nypityt kulmakarvat miehellä.























Eevert teki ahkerasti läksynsä ja menestyi hyvin koulussa, mutta koulunkäynti taisi siitä huolimatta olla hänestä pitkästyttävää. I feel you brother!























Eevert oli saanut paljon kavereita luokaltaan, ja välillä hän toi heitä kotiinsakin. Koko luokka oli vaikuttunut Eevertin käsilläseisontataidoista.























Pikku-Tonin synttärit koittivat yhtä nopeasti kuin kaikkien vauvojen aina.






















Antoniossa on selvästi enemmän Bernadeten näköä kuin isoveljessään.























On se kyllä söpö kuin mikä ._.



Ja sitten alkoikin aina yhtä riemukas taaperokoulutus! Yötä myöten Jonnen ja Bernadeten oli ravattava oman huoneensa ja lastenhuoneen väliä, koska Antonio heräili usein ja vaati päästä pois kehdostaan.



Herätessään Antonio herätti usein samalla Eevertin. Eevertiä ärsytti, koska hän ei saanut unta enää loppuyöstä. Pikkuveljen kanssa ei ollutkaan niin hauskaa kuin hän oli kuvitellut.



Vapaapäivinään Bernadettekin ehti olla tekemisissä lastensa kanssa. Hän opetti Antoniota puhumaan, ja pojan ensimmäinen sana olikin "Bernadette". Bernie vakuuttui heti pojan kielellisestä lahjakkuudesta.



Talvi tuli Siniperään ja ensilumi satoi maahan poikien syntymäpäivien aikaan.



Eevertin ja Antonion synttärit olivat tosiaan osuneet samalla päivälle.






Tässä kasvaneet pojat. Yhä selvemmin tulee näkyville, että Eevertissä on enemmän Jonnen näköä, ja Antoniossa Bernadeten.

Berniellä ja Jonnella ei ollut ollut pitkään aikaan aikaa toisilleen, mutta onneksi Bernadeten vapaapäivinä parin onnistui pitää huolta suhteestaan. (Poikien huoneesta näkee suoraan vanhempien huoneeseen, koska lattiassa on käytännössä reikä portaiden takia, mutta no, ei se näytä ketään haittaavan..)























Nyt kun molemmat pojat olivat koulussa, Jonne alkoi katsella lehdestä vapaita työpaikkoja. Hän oli kokeillut jo työtä levykaupassa ja toimittajana, ja aikaisemmin hän oli ollut postinkantaja.




Läheisessä päiväkodissa oli paikka leikkikentän valvojana, joten Jonne päätti tarttua tilaisuuteen. Hänhän tykkäsi olla lasten kanssa, ja.. No, ainakin siitä maksettiin.























Eevert otti mallia isästään ja alkoi etsiä töitä. Paikallisesta lakifirmasta löytyi sopiva avustajan pesti.






















Eevertin työt alkoivat samana päivänä. Hän tunsi olonsa hyvin hienoksi pukeutuessaan siisteimpiin vaatteisiinsa ja istuessaan ränsistyneen kimppakyytiauton kyydissä.























Seuraavana päivänä lunta oli satanut niin paljon, että Antonio ja Eevert saivat koulusta vapaapäivän.























Eevert käytti tilaisuuden hyödyksi ja lähti kaupungille.


Hän käveli puistoon, joka ei ollut aivan keskustassa, vaan vähän kauempana. Lunta ei näköjään ollut satanut Siniperän siihen osaan, sillä puistossa maa oli vielä aivan vihreää.






















Eevert huomasi vaaleahiuksisen tytön istuvan yksikseen keinussa.
  "Moi", Eevert tervehti. "Saaks tähän istua?"




















Tyttö hymyili ja esitteli itsensä Ninniksi. He juttelivat ja Eevert huomasi ajatettelevansa, miten kaunis Ninni oikeastaan oli.

¤¤¤¤

Seuraavan kerran nähdään varmaan Hardwick Shoren parissa! Mutta se onkin sitten ensi vuonna ;) Onnellista uutta vuotta 2015 kaikille ihanille lukijoilleni! ♥

7 kommenttia:

  1. Oi että, molemmat pojat ovat kyllä, no, mielenkiintoisen näköisiä. Mutta eivät pahalla tavalla. :D Harmi, ettei Jonnella onnista töiden kanssa. Berniellä onneksi luistaa oikein hyvin kaikilla elämän osa-alueilla. Tulisikohan Ninnistä ja Eevertistä vähän läheisempiäkin? ;)

    Jatkoa vaan!
    - JAMIE

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, osuvasti sanottu :D Totta tosiaan he ovat aika mielenkiintoisen näköisiä.. :P Jonnella on ollut harvinaisen huono tuuri, ehkäpä uudessa työssä on vähän helpompaa.. Bernadette on tehokas nainen, ihana <3 Jää arvoitukseksi, tutustuvatko Eevert ja Ninni paremmin toisiinsa! ;) Kiitoksia kommentista! :)

      Poista
  2. En tiiä, musta on vaan kiva tietää että meitä HRG:n kirjottajia on enemmänkin :D Näitä on jotenkin hellyttävää lukee, ku tietää ettei sieltä malliainesta tule (vielä) mutta voi että mie en osaa kuvailla tätä nyt oikein mutta toivottavasti älysit ees jotakin :D
    Anygays, Bernien geenit on kyllä tiukassa, mutta pojista tuli kyllä söpöliinejä niiden kera :3 Antonion nenä on kyllä jotain elämää suurempaa :D (tai pienempää....?)
    Jännän äärelle jäätiin, tuleeko Ninnistä ja Eevertistä jotain vakavampaa, ja miltä pojut näyttää opiskelijoina!
    Vielä jäi kiinnostamaan, että millä otsikkokuva on muokattu?
    Innolla jään odottamaan jatkoa (:

    VastaaPoista
  3. En ole pahemmin HRG:eitä seuraillut, joten nyt vasta huomaan kuinka jännittävää on nähdä minkä näköisiä jälkeläisiä kamalan näköiset simit voivat saada. :D

    Bernadette on kyllä aika mielenkiintoisen näköinen simneito, saas siis nähdä periytyykä hänen geeninsä Eevertin tai Antonion jälkeläisille. Tai kenties Bernadette saa vielä yhden lapsen joka valitaan perijäksi? :D

    Outoa muuten ettei Jonnen tumma ihonväri periytynyt kummallekkaan lapselle. Ja muutkin piirteet taitaa olla enemmänkin Bernadeten puolelta.

    Kiitos tästä osasesta!

    VastaaPoista
  4. Olenpas ollut laiska kommentoimaan... Korjataanpas tämäkin vääryys.
    Antoniosta toden totta huomaa, kuka on äiti... nuo huulet :'D Eevert ei ole hassumman näköinen, ja Ninnin kanssa hänelle tulisi varmasti somia lapsia... *vink vink*
    Voi Jonnea, kun ei työpaikat pysy hyppysissä. Jos nyt sitten leikkikentällä onnistaisi.

    Jatkele (:

    VastaaPoista
  5. Voi Jonnea, kun eivät työpaikat oikein vaikuta miehestä piittaavaan. Jos meneillään on YT-neuvotteluiden aikakausi?
    Antonio on hauska nimi uudelle juniorille :)
    Hyvä että hääjämätkin menivät juhlissa kaupaksi :D

    Hienoa että Bernadette pärjää töissä, kun Jonnella ei meina onnistua. Ja Eevert koulussa!
    Teini-Eevertistä ja lapsi-Antoniosta näkee tosiaan aika selvästi, miten pojat ovat perineet erilaisia geenejä. Perimällä leikkiminen onkin taas yksi hieno asia simsissä. ;)

    Söppänä puistokin :3 Ja Eevertillä sievä uusi tuttavuus, onkos siulla jo Ninnin varalle suunnitelmia? ;)

    Näitä lukiessa tulee simsiä ikävä, pitikin jättää peli toiselle paikkakunnalle :P

    VastaaPoista
  6. Mä en ookkaan ennen huomannu kuinka itseasiassa kiinnostava tää HRG-haaste on. Löysin tänne blogiin tossa muita kautta ja ihan mielenkiintoselta näyttää:) Oikeestaan tykkäsin lukea nää postaukset ja kattoo millasia jälkeläisistä tuleekaan. Eevert on ihan ok näkönen loppuen lopuksi ja Ninnin kanssa niistä vois tulla kyllä sulonen pari;) Antonio sit taas voi poloista meinaan noi huulet on aika järkyt!:D

    Aattelin, että kiinnostaisiko linkin vaihto?:) Itse ainakin lisään tän omalle listalle ja omaa tarinaa Yuilien suvusta saa käydä kurkkaamassa... http://chitsuksatelier.blogspot.fi/

    VastaaPoista