Ziazan - Osa 15. Appelsiinipuut

¤¤¤¤

Syntymäpäivä, jota Cressida oli kauan odottanut, koitti viimeinkin, ja hän muutti omilleen vielä samana iltana.

Myös Eris oli viettänyt synttäreitään vastikään, ja oli nyt teini-iässä. Sotkuisuus oli hallitseva piirre hänen luonteessaan, ja se valitettavasti myös näkyi.

Eurwyn oli tutustunut koulussa Virtasen Siiri-Matildaan, ja tämän kanssa hän vaihtoi ensisuudelmansa.

Ziazanien biljardipöytä houkutteli Eurwynin ja Eriksen koulukavereita tulemaan usein kyläilemään.

Päältäpäin ei uskoisi, että Albina on varsinainen tuholainen.

Surutta se kuitenkin antoi kyytiä niin huonekaluille kuin talon muille kissoillekin.

Sekä Quon että Donahue olivat molemmat jo melko iäkkäitä, joten taloon päätettiin ottaa vielä neljäs kissa.

Harmaa kissanpentu sai nimekseen Duane.

[Duane, nimestä Dwayne = pieni tumma, Irlannin gaeli]

Vanhuksista puheen ollen, ikä alkoi saada otetta Alpertistakin.

Eurwyn oli kiinnostunut maalaamisesta, ja pakotti velipuolensa usein malliksi. Eris ei tosin aina onnistunut ottamaan samanlaista ilmettä.

Maalaamisen ohella Eurwyn piti myös ahkerasti huolta kunnostaan.

Duanen pentuajat olivat pian ohi, ja siitä kasvoi hellyyttävä (aavistuksen pyöreähkö) kollikissa.

Eurwyn ja Siiri-Matilda alkoivat seurustella virallisesti.

Myös eläkkeelle jääneellä Alpertilla oli onnea naisrintamalla. Hän oli onnistunut iskemään entisen työkaverinsa Mirjamin.

Ilmeisesti laskuja oli jäänyt jonkin verran maksamatta, sillä ulosottomies vieraili talossa, saaden saaliikseen yhden ainoan ruokapöydän tuolin.

Eurwyn tuskaili yhä kasvavan läksypinon kanssa.

Eriksellä ei sen sijaan ollut minkäänlaisia ongelmia koulun suhteen, ja hän suuntasi yliopistoon.

¤¤¤¤

Neljäs sukupolvi
Väri: Oranssi
Haaste: Luovuus & Toimeliaisuus

Oranssi on kirkas ja iloinen väri. Se on täynnä energiaa ja saa laiskimmankin henkilön nostamaan takapuoltaan. Sen sanotaan innostavan luovuuteen jopa kaikkein epäluovimpia ihmisiä. Siksi oranssi sukupolvi keskittyy kokonaan luovuuteen ja fyysiseen aktiivisuuteen.

*Rahaa voi tienata vain romaaneilla/maalauksilla
*Perijällä täytyy olla 10 pistettä urheilu-/kuntoiluharrastuksessa
*Perijällä täytyy olla kunto maksimitasolla

- Awesomesauce-haasteen säännöt

Neljännen sukupolven edustajan on aika ottaa valta talossa! Mikä tarkoittaa myös sisustuksen uusimista. Muutama kuva uudistetusta talosta:

Jopa pihan appelsiinipuut sointuivat uuteen sisustukseen.

Eurwyn lähti saman tien uudella oranssilla Cadillacillaan kaupungille.

Hän tutustui Viivi Horsma -nimiseen naiseen, jonka kanssa tuli hyvin juttuun.

Aika jätti Quon-kissasta.

Alpertti, vanha romantikko, liehitteli erästä Ira-nimistä naista, välittämättä siitä että naisen sormessa kimalteli vihkisormus.

Quonin tilalle saataisiin pian uusia kissoja, kun Albina ja Duane saivat pentuja!

Ensiksi syntyneen sinisilmäisen urospennun nimeksi annettiin Zukra.

Vihreäsilmäinen naaraspentu sai nimekseen Zelenka.

[Zukra = sininen, arabia]

[Zelenka = pieni vihreä, tsekki]

Perhetavoitteinen Eurwyn oli aivan pentujen lumoissa.

Talossa alkoi olla jo melko ahdasta kissojen suhteen, joten Duanesta ja vanhasta Donahuesta päätettiin luopua.

Viivin ja Eurwynin suhde syveni ja eteni nopeasti seurusteluksi.

Alpertti saavutti peliharrastuksen huipun. (Haasteen sääntöjne mukaan kaikki harrastuslaatat täytyy saada kymmenenteen sukupolveen mennessä.)

Edesmenneet Ziazanit oli haudattu Outolaakson hautausmaalle, mutta kissat kyllä kummittelivat heidänkin edestään.

Joku selvästiki kantoi kaunaa Ziazaneille, sillä roskis oli aina potkittu kumoon ja torakat pääsivät mellastamaan.

Vaikka suhde oli tuore, Eurwyn päätti pyytää Viiviä muuttamaan Ziazaneille, ja tämä suostui ilomielin.

Viivi oli Eurwynin tavoin kiinnostunut urheilusta.

Molemmat olivat onnellisia löydettyään toisensa.

Alpertti ja Ira jatkoivat salaista tapailuaan syrjäisillä yhteisötonteilla.

Kaikkien harmiksi Iran mies sattui eräänä iltana samaiseen paikkaan ja he jäivät kiinni.

Alpertti lähti paikalta vähin äänin.

Eurwyn päätti kosia Viiviä terassilla, jossa he olivat suudelleet ensimmäisen kerran. Viivi oli onnensa kukkuloilla ja vastasi tietenkin myöntävästi - pian Ziazaneilla juhlittaisiin häitä.

¤¤¤¤

Sellaisia sattumuksia Ziazaneilla tällä kertaa! Edellisestä osasta onkin vierähtänyt tovi, en muistanut itsekään missä ollaan menossa. Itse ainakin tykästyin tähän oranssiin, kivaa vaihtelua. Saas nähdä kuinka kauan menee ennen kuin alkaa kyllästyttää...

Iltahämärän talo

Suunnittelin Halloween-extraa, jota en saanut Halloweeniksi aikaiseksi, mutta sitten totesin, että tämä sopiikin paremmin pyhäinpäivän teemaan. Olkoon siis pyhäinpäivän-extra. Pieni tarina ilman sen kummempaa kategoriaa, kuin "Muut sälät" -osasto.

¤¤¤¤

¤¤¤¤

Viimeisen laatikon purettuasi olet tyytyväinen ja istuudut nojatuoliin hengähtämään. Katselet ympärillesi hiljaisessa talossa ja hengität sen ilmaa, sitä aavistuksen tunkkaista ja muistoilta tuoksuvaa. 

Yrität totutella ajatukseen, että talossa asut nyt sinä, vaikka vielä sinusta tuntuukin siltä, että olet vieraana jonkun toisen elämässä.

Tiesit haluavasi muuttaa sinne heti kun olit astunut ovesta sisään. Näyttihän se kolkolta ulkoapäin, se sinun täytyi myöntää, ja yhdelle ihmiselle siellä oli aivan liikaa tilaa - kaiken lisäksi siellä on aina kauhean hämärää, niin että päivälläkin tuntuu olevan ilta - mutta rakastuit sen nariseviin portaisiin ja avariin huoneisiin, tammiparkettiin ja tuoksuun, ennen kaikkea tuoksuun. 

Vuokraisäntäsi, herra Boyer, on miellyttävä mies. Kun hän esitteli taloa sinulle, hän vaikutti jo luopuneen toivosta, ja kun kerroit hänelle haluavasi vuokrata sen, hän suorastaan yllättyi. Herra Boyer oli perinyt talon sen edellisen omistajan, edesmenneen Lydia East-Atwoodin, ainoana sukulaisena. Hän asui kuitenkin toisella paikkakunnalla, eikä hänellä ollut talon suhteen muita suunnitelmia kuin löytää sinne vuokralainen mahdollisimman nopeasti. 

Talo oli, kuten sait myöhemmin tietää, rakennettu vuonna 1883, ja se oli ollut valmistumisestaan asti East-Atwoodien omistuksessa. Herra Boyer tiesi kaikenlaista sukunsa historiasta, ja hänen tarinansa kiinnostivat sinua valtavasti. 

Olitte saapuneet yhteen toisen kerroksen huoneista, pieneen kamariin, jonka kalusteet vaikuttivat jopa vanhemmilta kuin muualla talossa. Huomiosi kiinnittyi heti seinällä roikkuvaan vanhaan valokuvaan, josta kysyit herra Boyerilta. 

”Siinä on Adelaide East-Atwood, hän oli Lydia-tädin... hetkinen, isoäiti, niin. Hänen perheensä oli hyvin vanhaa kauppiassukua, ja he olivat melkoisen varakkaita. Hän meni naimisiin Henry East-Atwoodin kanssa – jonka isä tämän talon rakennutti – vuonna 1884, vain vuotta myöhemmin, kuin talo valmistui. Tuo on yksi vanhimmista valokuvista, joita suvusta on säilynyt. Osa näistä huonekaluista kuului hänelle, kuten tuo lipasto, joka tuli taloon hänen mukanaan.”

Katsoit kuvan surumielisen näköistä naista, ja ajattelit, miten häkellyttävää oli, että hän, Adelaide, oli joskus kävellyt niissä huoneissa. Kylmät väreet kulkivat selkääsi pitkin.
   ”Hän kuoli vain muutama vuosi tuon kuvan ottamisen jälkeen. Sääli, kun ajattelee, että hän oli niin nuori ja kaunis. Mutta se oli sitä aikaa.”
   ”Mihin hän kuoli?” kysyit.
   ”Sitä en osaa sanoa. Siitä ei kai koskaan ole puhuttu, eikä mitään papereitakaan ole säilynyt. Edes Lydia ei tiennyt.”

Oven narahdus vetää sinut ajatuksistasi nykyhetkeen. Hätkähdät ja lasket pöydälle punaviinilasin, jonka olet juuri kaatanut itsellesi. Vilkaiset ovea, joka on raollaan. Omituista, ajattelet, muistat sulkeneesi oven perässäsi.

”Onko siellä joku?” kysyt ja tunnet itsesi saman tien hölmöksi. 

Käyt sulkemassa oven ja palaat olohuoneeseen muuttolaatikoiden keskelle, etkä pysty karistamaan epämiellyttävää tunnetta pois. Vaikka kaikki mahdolliset lamput palavat, talossa on kovin hämärää.

¤¤¤¤

Kävelet toisen kerroksen käytävässä, vaikket kuollaksesikaan muista, miksi olet tullut sinne. Tiedät vain, että sinun on oltava siellä, ja avaat määrätietoisesti edessäsi olevan oven. 

Huone on sinulle tuttu, tiedät käyneesi siellä ennenkin. Ikkunan ääressä istuu tummahiuksinen nainen ja tuijottaa ulos ajatuksiinsa vaipuneena. Et näe hänen kasvojaan. Äkkiä tunnet tarvetta päästä pois huoneesta, mutta et enää löydä ovea. Nainen kääntää kasvonsa sinua kohti, ja kauhu sisälläsi yltyy. 

Hän hymyilee välittämättä nenänvarttaan pitkin valuvasta verinorosta ja kysyy: ”Saako olla kahvia?”

Hätkähdät hereille. Selkäsi on hiestä märkä, pyjama on liimaantunut siihen kiinni. Sinulla on ahdistava olo, etkä hetkeen muista miksi, kunnes omituinen uni palautuu mieleesi. Kylmä tuulenvire pyyhkii niskaasi, mutta kun vilkaiset ikkunaa, se on kiinni niin kuin sen pitääkin. 

Nouset sängystä ja katsot itseäsi kampauspöydän peilistä. Sykkeesi on tasaantunut, ja sinä melkein hymyilet kuvajaisellesi, tai et kuvajaisellesi, vaan omalle hölmöydellesi. Tiesithän sinä, että ensimmäinen yö yksin isossa vanhassa talossa olisi varmasti pelottava. Sitten jokin liikahtaa silmäkulmassasi.

Näet peilin kautta naisen istuvan sängylläsi. Se on hän, unen tummatukkainen nainen, ja sinä myös tiedät, kuka hän on – Adelaide. 

Mutta kun käännyt ympäri katsomaan, huoneessa ei ole ketään.

¤¤¤¤