¤¤¤¤
Viimeisen laatikon purettuasi olet tyytyväinen ja istuudut nojatuoliin hengähtämään. Katselet ympärillesi hiljaisessa talossa ja hengität sen ilmaa, sitä aavistuksen tunkkaista ja muistoilta tuoksuvaa.
Tiesit haluavasi muuttaa sinne heti kun olit astunut ovesta sisään. Näyttihän se kolkolta ulkoapäin, se sinun täytyi myöntää, ja yhdelle ihmiselle siellä oli aivan liikaa tilaa - kaiken lisäksi siellä on aina kauhean hämärää, niin että päivälläkin tuntuu olevan ilta - mutta rakastuit sen nariseviin portaisiin ja avariin huoneisiin, tammiparkettiin ja tuoksuun, ennen kaikkea tuoksuun.
Vuokraisäntäsi, herra Boyer, on miellyttävä mies. Kun hän
esitteli taloa sinulle, hän vaikutti jo luopuneen toivosta, ja kun kerroit
hänelle haluavasi vuokrata sen, hän suorastaan yllättyi. Herra Boyer oli
perinyt talon sen edellisen omistajan, edesmenneen Lydia East-Atwoodin, ainoana
sukulaisena. Hän asui kuitenkin toisella paikkakunnalla, eikä hänellä ollut
talon suhteen muita suunnitelmia kuin löytää sinne vuokralainen mahdollisimman
nopeasti.
Talo oli, kuten sait myöhemmin tietää, rakennettu vuonna 1883, ja se oli ollut valmistumisestaan asti East-Atwoodien omistuksessa. Herra Boyer tiesi kaikenlaista sukunsa historiasta, ja hänen tarinansa kiinnostivat sinua valtavasti.
Katsoit kuvan surumielisen näköistä naista, ja ajattelit, miten häkellyttävää oli, että hän, Adelaide, oli joskus kävellyt niissä huoneissa. Kylmät väreet kulkivat selkääsi pitkin.
”Hän kuoli vain muutama vuosi tuon kuvan ottamisen jälkeen. Sääli, kun ajattelee, että hän oli niin nuori ja kaunis. Mutta se oli sitä aikaa.”
”Mihin hän kuoli?” kysyit.
”Sitä en osaa sanoa. Siitä ei kai koskaan ole puhuttu, eikä mitään papereitakaan ole säilynyt. Edes Lydia ei tiennyt.”
Oven narahdus vetää sinut ajatuksistasi nykyhetkeen. Hätkähdät ja lasket pöydälle punaviinilasin, jonka olet juuri kaatanut itsellesi. Vilkaiset ovea, joka on raollaan. Omituista, ajattelet, muistat sulkeneesi oven perässäsi.
”Onko siellä joku?” kysyt ja tunnet itsesi saman tien hölmöksi.
Käyt sulkemassa oven ja palaat olohuoneeseen muuttolaatikoiden keskelle, etkä pysty karistamaan epämiellyttävää tunnetta pois. Vaikka kaikki mahdolliset lamput palavat, talossa on kovin hämärää.
¤¤¤¤
Huone on sinulle tuttu, tiedät käyneesi siellä ennenkin. Ikkunan ääressä istuu tummahiuksinen nainen ja tuijottaa ulos ajatuksiinsa vaipuneena. Et näe hänen kasvojaan. Äkkiä tunnet tarvetta päästä pois huoneesta, mutta et enää löydä ovea. Nainen kääntää kasvonsa sinua kohti, ja kauhu sisälläsi yltyy.
Nouset sängystä ja katsot itseäsi kampauspöydän peilistä. Sykkeesi on tasaantunut, ja sinä melkein hymyilet kuvajaisellesi, tai et kuvajaisellesi, vaan omalle hölmöydellesi. Tiesithän sinä, että ensimmäinen yö yksin isossa vanhassa talossa olisi varmasti pelottava. Sitten jokin liikahtaa silmäkulmassasi.
¤¤¤¤
Huu, tääpä oli karmiva tarina :o sinä-muotoinen kertomistyyli varmaan vaikutti aika perusteellisesti :D
VastaaPoistaIhan mielenkiinto heräsi, mihin ihmeeseen tuo Adelaide on oikein kuollut - kuka ihme tappoi?
Ja helkkarin hienot kuvanmuokkaukset, hatunnosto siitä!
Kiitoksia! :D Luin äskettäin yhtä kirjaa, jossa oli käytetty tota sinä-muotoa, joten nappasin sen siitä kun tuntui jotenkin sopivan tähän. Olin tähän aika tyytyväinen, rupesin jo kehittelemän kaikenlaisia tarinoita Adelaiden kuolemasta, mutta jääköön tämä nyt näin avoimeksi. Kiitoksia, kuvia muokatessa vierähti tovi jos toinenkin, joten mukavaa että tykkäsit! :)
Poista"Muuksi säläksi" tällä on varsin hieno otsikkokuva. Kade iskee jälleen Jadeen :D
VastaaPoistaMuutenkin ihanaa hienovaraisempaa kauhua, ei mitään silmille hyppiviä monstereita vaan aivan rauhalliselta vaikuttava naishahmo - kun ei ota huomioon sitä että kyseessä on joku yli vuosisata sitten menehtynyt. Samaa mieltä Ankun kanssa, sinä-muoto sopi tähän pieneen tarinaan yllättävänkin hyvin! Pidän tällaisista avoimista lopuista, ja toiseksi viimeinen kuva oli erityisesti mieleeni peileineen joilla olen aina itsekin yrittänyt jotakin kokeilla kuvia ottaessani ;)
Jos tästä jokin tuli mieleen, niin ehkä Agatha Christien "Lamppu" jostakin syystä. Muistelenko oikein, että hänkin oli Christie-faneja? :)
Omastakin mielestä tuo on yksi onnistuneimpia tekemiäni otsikkokuvia! Tä kauhuhomma ei ole mulle mitenkään hirveän tuttu genre, mutta teki mieli kokeilla tällasta. Ja ihanaa jos onnistui, tarkotus olikin ettei mitään slasher-murhaajia nyt tähän hätään :D Sinä-muoto toi ehkä just sitä karmivampaa sävyä tähän. Mulla tuntuu aika usein olevan noita peilin kautta -kuvia. Ooh, kyllä kyllä, Christietä on tullut lueskeltua, kuuluu ehdottomasti dekkarisuosikkeihini! :) Kiitoksia kommentista!
Poista