LC Väärävirta - Osa 3. Unelmia ja uskottomuutta

Vaihdamme hetkeksi kakkosen neloseen ja käymme katsomassa, mitä Väärävirroille kuuluu!

¤¤¤¤

¤¤¤¤

Eipä aikaakaan, kun Konsta käytännössä katsoen asui Venlan luona.

Venla ei olisi voinut olla tyytyväisempi, kun tilanne alkoi viimein helpottaa. Konstalla oli hyvä työpaikka ja Venlan laskelmien mukaan heillä olisi pian varaa muuttaa isompaan ja hienompaan taloon. Nyt pitäisi vain olla kärsivällinen, Konstaa ei saisi säikäyttää pois ottamalla puheeksi yhteistä kotia liian aikaisin.

Kaiken lisäksi Konsta tuli täydellisesti toimeen Laurin kanssa. Miehen kärsivällisyys riitti paljon pidemmälle kuin Venlan, ja ?? Laurikin hyväksyi uuden simin elämäänsä muitta mutkitta.

Venla itse ei vieläkään kokenut äitiyden olevan aivan ominta itseään. Hän sai pidettyä Laurin ruuassa ja jokseenkin puhtaissa vaatteissa, mutta aina hän ei kyennyt ymmärtämään, mitä eroa on taaperon ja aikuisen simin käyttäymisellä. Esimerkiksi silloin kun Laurin sotkettua syöttötuolinsa ruokaan Venla piti pojalle puolen tunnin mittaisen luennon hygieniasta.

Eräänä päivänä Venla joutui jälleen kerran epämiellyttävään kohtaamiseen, kun kotikadulla häntä vastaan käveli eräs vanha tuttu. Venla ei kuollakseenkaan muistanut miehen nimeä, tai sitä missä he olivat tavanneet, mutta jonkinlainen hämärä muistikuva Venlalla oli, että he olisivat maanneet yhdessä - tuota lippalakkia hän ei voisi unohtaa.

Lippismies ei ollut mukavalla asialla, vaan väitti Venlan "ghostanneen" hänet vuosia sitten.
   "Se oli törkeä temppu, sä et soittanut mulle niin kuin lupasit, vaikka mä odotin viikkoja", mies vaahtosi, eikä Venla ei tykännyt tämän asenteesta, vaan päätti toimia parhaaksi katsomallaan tavalla: esittää, ettei tuntenut koko simiä.
   "Kuka sä olet? Voitko poistua? Tämä katu on yksityisomaisuutta." Vaikkei se ollut, mutta voisiko Lippismies todistaa muutakaan? Ei.

Laurin syntymäpäivä koitti ja pojasta kasvoi oikein suloinen nuorimies. Hänen luonteenpiirteensä on erakko.

Koulussa Lauri tutustui naapurin Ottoon, ja pojista tuli pian parhaat ystävät.

Laurista oli kiva hengailla Oton luona, sillä Nurmien koti oli paljon isompi ja hienompi kuin heidän omansa.

Venlan talonhankintabudjetti oli tiukka, eikä Laurille suostuttu ostamaan omaa shakkilautaa, joten pelistä innostunut poikaa piti aika ajoin viedä Magnoliapuistoon pelaamaan.

Lauri oli onneksi harmiton ja niin uppoutunut shakkiin, että Venla ja Konsta saivat laatuaikaa kahdestaan.

Eräällä retkellä Konsta jopa kosi Venlaa. Venlan silmät säihkyivät kilpaa kihlasormuksen timanttien kanssa, kun hän vastasi myöntävästi. Niin hienon sormuksen oli pakko olla mittaamattoman arvokas!

Vihdoin rahaakin oli saatu säästöön niin paljon, että Väärävirran perheellä oli varaa muuttaa uuteen kotiin (josta seuraavaksi muutama kuva).

Venla oli pitkään haaveillut etenkin uudesta keittiöstä, ja oli nyt aivan onnensa kukkuloilla.

Uudesta asuinalueesta ja uusista naapureista huolimatta Venlalla meni heti sukset ristiin muiden asukkaiden kanssa.

Erityisen paljon sanaharkkaa tuli erään rouvan kanssa, joka kritisoi Venlaa milloin mistäkin syystä. Venla ei kuitenkaan tuntenut oloaan epätervetulleeksi, vaan oli suorastaan elementissään laukoessaan vastaukseksi kipakoita huomioita naisen ulkonäöstä, perheestä ja todennäköisestä persoonallisuushäiriöstä.

Onneksi oli sentään Jemina, yksi harvoista simeistä, joka ei ärsyttänyt Venlaa. Venla kutsui parhaan ystävänsä kahville, jotta voisi esitellä uutta ihanaa kotiaan.

Jeminallakin oli uutisia: hän oli viimein muuttanut yhteen pitkäaikaisen tyttöystävänsä kanssa. 

   "Tule pian käymään, en malta odottaa, että te tapaatte", Jemina säteili. "Ja mä tarvitsen mallia seuraavaan työhöni. Sähän olet luvannut poseerata mulle." Eihän Venla ollut voinut kieltäytyä siitä, että hänestä maalattaisiin muotokuva!

Ennen sitä Venlalla oli kuitenkin muita asioita hoidettavana. Erään kilpailevan firman johtaja, herra Virtanen, oli maksanut Venlalle avokätisesti siitä, että tämä vuotaisi hänelle oman firmansa yrityssalaisuuksia. Virtanen oli halunnut herättää tapaamisella mahdollisimman vähän huomiota, joten he olivat sopineet tapaamispaikaksi taidemuseon.

Venla istahti lepuuttamaan jalkojaan penkille, jolla joku nainen istui katselemassa teoksia syvän keskittyneenä. Venlalla ei yleensä ollut tapana jutustella vapaaehtoisesti vieraiden simien kanssa, mutta nyt hän päätti tehdä poikkeuksen.

   "On kyllä aikansa eläneitä nämä taulut, vai mitä sanot?" hän tokaisi.

   "Minusta nämä ovat todella kauniita", vastasi nainen hieman viileästi. "Ja teknisesti todella hiottuja. Jokaisella siveltimenvedolla on merkitystä."

   "Kuka jaksaa katsella samaa maisemaa huoneesta toiseen!" Venla huudahti. "Huomaa kyllä, että jotkut eivät ymmärrä taiteesta mitään." Nainen ei ilmeisesti pitänyt Venlan huomiosta, sillä nousi saman tien ja käveli tiehensä.

Näkemyksettömien simien kanssa kiistely ei kuitenkaan ollut museovierailun varsinainen syy. Hieman sovittua aikaa myöhemmin Virtanen saapui paikalle, ja pikaisen sananvaihdon jälkeen Venla antoi miehelle kotiosoitteensa tyytyväisenä siitä, että hänen nykyiseen kotiinsa kehtasi kutsua vieraita.

Virtanen saapui seuraavana päivänä Konstan ollessa töissä ja Laurin koulussa. Hän oli enemmän kuin tyytyväinen Venlalta saamiin tietoihin, ja tarjosi Venlalle saman tien työpaikkaa omassa firmassaan, Mafiamuijissa.

"Lupaan miettiä asiaa", Venla vastasi niin leveästi hymyillen, ettei tulevasta vastauksesta voinut erehtyä. Virtasen tarjoama palkka oli tuplasti Venlan nykyistä suurempi, ja hän oli muutenkin kyllästynyt nykyiseen pomoonsa. Viis siitä, että Mafiamuijien bisnekset olivat luonteeltaan hämäriä, Venla oli aina tuntenut vetoa rikollisen uran pariin.

Venlan oli varmistettava, että Laurilla olisi edessään ainakin yhtä kirkas tulevaisuus kuin hänellä itsellään, joten Lauri teki kotiläksynsä aina äitinsä valvovan silmän alla. Poika oli innokas koulunkävijä, mutta Venlan patistuksella hänen muutenkin korkeat arvosanansa nousivat pilviin.

Konsta oli Laurille kuitenkin paljon äitiä läheisempi, vaikkei mies tämän biologinen isä ollutkaan. Konsta oli itse vaatinut saada kertoa Laurille totuuden, joskaan hän ei osannut vastata Laurin kysymyksiin "toisesta isästään".

Asia ei juurikaan Lauria hetkauttanut, sillä hän ei tarvinnut enempää isiä. Konsta oli hänen sankarinsa.

Jeminan ja Venlan muotokuvaprojekti oli vihdoin ottanut tuulta alleen, vaikka Venlaa ahdisti olla mallinaa juuri nyt kun hän epäili vahvasti lihoneensa muutaman kilon. Jeminan oli toistuvasti vakuuteltava Venlaa siitä, että tämä näytti samalta kuin aina. 

He päättivät pitää tauon ja Jemina lähti keittämään teetä. Venla seurasi perässä vain törmätäkseen naiseen, joka näytti etäisesti tutulta. Tämä oli oletettavasti Jeminan puoliso. Yhtäkkiä Venla tajusi, että kyseessä oli sama nainen, jonka hän oli kohdannut taannoin taidemuseossa. Järkytyksestä toivuttuaan hän kuitenkin päätteli naisen ystävällisestä hymystä, ettei tämä muistanut häntä.

"Tässä on Aino, ihanaa, että te vihdoin tapaatte", Jemina säteili ja suukotti Ainoa poskelle Venlan nyökytellessä tekohymyn kiristäessä hänen poskiaan. Hän ei ollut osannut kuvitella, että Jeminalla olisi niin huono maku. Nyt täytyi olla tarkkana, välejä Jeminan kanssa ei saisi vaarantaa.

Ville, Venlan vanha heila, oli sattunut kuulemaan Venlan muutosta, ja pistäytyi eräänä päivänä kylään verukkeenaan uuden kodin johdosta onnittelu.

Todettuaan, että Venlan elintaso oli noussut huomattavasti entisestä, Ville aloitti vuolaan puheen, jossa pahoitteli aiempaa kylmyyttään Venlaa kohtaan, ja ilmaisi halunsa päästä uudelleen lämpimiin väleihin tämän kanssaan, nyt kun oli selvää, että Venla olisi riittävän tasokas rakastaja hänelle.

Venla ei koskaan pannut huomionosoituksia pahakseen, ja intellektuelli Ville sai hänen sydämensä sykkimään, ja niinpä juttu eteni nopeasti flirtiksi...

...ja flirtistä makuuhuoneeseen.

Pian aamuisin Venla alkoi kokea Laurin odottamisen ajoilta tuttua pahoinvointia, eikä syitä voinut tälläkään kertaa olla kuin yksi. Hän oli taas raskaana. Isästä ei vain ollut varmuutta.

Tilanne oli kuitenkin toinen kuin viime kerralla. Nyt hänellä oli kaunis koti ja kotona mies. Konsta oli tukehtua paahtoleipäänsä, kun Venla eräänä päivänä pudotti pommin aamiaspöytään. Villelle Venla ei aikonut mainita mitään. Mitä väliä sillä oli, kuka oli lapsen isä? Olihan Konsta ottanut Laurinkin siipiensä suojaan, miksei siis myös uutta tulokasta.

Konsta oli onnensa kukkuloilla, ja ehdotti, että he menisivät naimisiin mahdollisimman pian. Venla ei juurikaan perustanut isoista häistä, ja hän oli pelkästään tyytyväinen, että Konsta oli niin innokas sitoutumaan häneen.

Konsta työskenteli vapaiden mikrofonien metsästäjänä esiintyjäuralla ja kirjoitteli päivät pitkät vitsejä tietokoneen ääressä, unelmoiden pääsevänsä joskus isoille stand up -lavoille.

"Tiedätkös Lauri, sinulle on tulossa pikkusisko tai -veli", Konsta infosi kerran ruokapöydässä, kun Otto oli Väärävirroilla kylässä.

   "Voi juku, onpa siistiä!" hihkui Otto, jolla ei ollut sisaruksia. Lauri suhtautui asiaan kuten kaikkeen muuhunkin elämässään, tyynen rauhallisesti.

Eräänä päivänä tapahtui kuitenkin jotain, joka sai Laurinkin hätkähtämään. 

Hän oli yksin kotona, kun kuuli ovelta koputuksen. Hän meni varovaisesti avaamaan oven sen takana seisovalle, hänelle vielä toistaiseksi tuntemattomalle miehelle.

   "Terve. Mahdatko sinä olla Lauri? Minä olen Markus. Sinun isäukkosi."

¤¤¤¤