tiistai 26. helmikuuta 2019

Evergreen 7.2 - Barnett

Osa 7.2


¤¤¤¤

Jaha. Huomaa, että kaupunkiin on tullut kauneussalonki.

Hyvää työtä Mary! Minusta on aina hauskaa, kun tulee aika päättää nimi, eikä ole enää mitään muistikuvaa, mistä kirjassa oli kyse.

Olen ottanut hirveästi kuvia Emmasta, miten niin suosikki?


Olive pääsi takaisin peliuralle.

Ja hyvin sujuu Elliotillakin!




Esikoisen synttärit!



Kaunis kuin mikä.


Suoraan jääkaapista syöminen on yksi lempitoimintojani simsissä.

Rouvain juorukerho. 

Avery tapasi ohikulkumatkalla olleen poliisin, jota piti varsin viehättävänä.

Aslan-niminen miekkonen oli täysin myyty kuultuaan, että Avery oli työtön.

Ai niin, Rosskin on vielä hengissä asuu täällä.

Ross luovutti ravintolan tyttärelleen.

Teinit lähdössä viikonlopun viettoon!

...mihinkäs muualle kuin paikalliselle kioskille.

Olive teki tuttavuutta komean kassapojan kanssa.

Ja Elliotilla oli vuosisadan huonoimmat treffit. Cloe katsoo surkeana taustalla, voih! Olen edelleen varma, että se on pihkassa Elliotiin. ks. edellinen kierros 

Olive oli iskenyt silmänsä samaiseen Orlandoon, jonka kanssa Ruby Grant seurusteli teininä. Oi tätä draaman määrää.

Ensisuudelma vaihdettiin isän selän takana.

Avery ja Aslan tapasivat uudestaan.

Sepäs oli niin sanottua nopeaa toimintaa.

Kohteliasta.           



Heikonpuoleinen? Voi kuule, sä et ole nähnyt vielä mitään.




Jonkun se nämäkin hommat on hoidettava.

Sillä lailla!

No, kai se oli vain ajan kysymys, että joku keksi tämän.

Kuinkas nyt tällä lailla?

Jaa, ei ollut urheilu-urakaan Elliotia varten.

Mutta mitäpä siitä lannistumaan.

Voi Mary!



Todellakin helpottaa.

Oi, hyvä Olive!

Tässä näemme kuinka niin sanottu vanha suola janottaa.

Näin.     



SULAVAA.

Toisen menetys on toisen onni.

Kaikille tässä perheessä ravintola-ala ei tosiaan sovi.

Rakastan näitä ystävyyksiä, jotka kestävät vaikka simit vanhenevat.

Maryn perintörahoilla Avery avasi vaatekaupan, jonka omaperäiseksi nimeksi tuli Trendytree.


En ole ikinä aikaisemmin perutanut vaatekauppaa, enkä tiennyt, että townieille voi oikeasti myydä haluamansa vaatteet!



Kaikkia Barnetteja ei ilmeisesti ole luotu työntekoon.


Itsekin eläydyn pelatessa noin, että hiuksetkin hulmuaa.

Rossa oli viimeistelemässä maalausta Maryn haudasta kun tämä maailman hämmentävin hetki tapahtui.

Emma näyttää huomattavan iloiselta olosuhteisiin nähden. Toisaalta, saihan se yli tonnin enemmän kuin Olive.

Taas mentiin.

Joshua, sietäisi ehkä olla hiukan.. varovaisempi.

NO NIIN, tämä on nyt jo vähän liikaa.

Ettei vaan..?

Ilmaista työvoimaa.




Oi, vihdoin!

Näin on meidän Olivekin jo aikuinen.

Työpaikka ja muodonmuutos, check.

Täällä suhtaudutaan ruonlaittoon vakavasti.

Nuorimmainenkin sai ensisuudelmansa.

Ettei olisi kipinää havaittavissa Oliven ja tämän Johnnyn välillä?

*dramaattista musiikkia, osa päättyy*

¤¤¤¤

• Simejä: 19
• Sim-kerroin: 3
• Asukasmäärä: 57
• Kotitaloudet: 5
• Yhteisötontit: 5

¤¤¤¤

2 kommenttia:

  1. Kyllä, kauneussalogin saapumisen kaupunkiin yleensä huomaa :D Joskus ne virhekampaukset ovat niin hauskoja townieilla, etten yritäkään niitä korjata. Onpahan vaihtelua ;)
    Ja jees, Mary sai opuksensa valmiiksi! (saisinpa miekin) *köh* Mutta tuo "normaalisti menestyvä" kirja tuntuu olevan jotenkin harvinainen tulos tuosta romaaninkirjoituksesta, tai sitten itse pelatessani vain yleensä saan joko niitä floppeja tai myyntimenestyksiä eikä mitään siltä väliltä :"D

    Vai alkoi Aslanilla ja Averyllä heti synkata :o Nimetkin sointuvat yhteen ;) Ja Avery sai ravintolankin, koettaakos isäpappa turvata esikoisen tulevaisuutta?
    *koettaa muistella Oliven kassapoikakaverin suomennettua nimeä* Armas Turkka, jos oikein muistan? Ja Elliotin treffikumppani tosiaan näyttää - tyrmistyneeltä, voi Elliotia (ja voi Cloen surumielistä katsetta!).

    Enpä minäkään tiennyt tuota, että townieille voi myydä haluamansa vaatteet :o Tätähän pitää muistaa testata!
    Voi Mary ja voi Ross! Nytpä saa Barnettien seuraava sukupolvi pärjätä omillaan.
    Vai on Averyllä vielä säpinää Joshuan kanssa, hmm... Sen siitä saa kun on kolme salamaa (eikös näillä ne ollut? Ainakin muistelen niin.).
    Jotenkin tuntuu että Olive olisi aavistanut saavansa potkut, neitokainen näytii niin tympääntyneeltä aina kun nousi kimppakyydistä... Mutta ainahan voipi yrittää uudestaan :D

    Kannatan sekä Oliven uutta hiustyyliä että lopun dramaattista musiikkia ;D

    VastaaPoista
  2. Heh, mulle osuu melkein aina pelkkiä meikkisotkuja :D Joo, noita keskivertoromaaneja tulee kyllä itsellekin harvemmin vastaan. Averylla on lippu korkealla (ainakin hetken aikaa). Armashan se siellä! Voi Cloe, voi teinit! En ole edelleenkään täysin toipunut tuosta vaatekauppaylläristä. Jeps, kolme salamaa, minkäs teet... Paljon kiitoksia kommentista! :)

    VastaaPoista