perjantai 27. heinäkuuta 2018

HRG Humppila - Osa 15. Porealtaan kuohussa

Mitäpä muutakaan sitä tekisi heinäkuun hellepäivinä kuin pelailisi Humppiloita eteenpäin. Viidestoista osa, olkaa hyvät!

¤¤¤¤



¤¤¤¤







Siskosten valmistumisen kunniaksi




Ja tässä uusi perijämme, Kirsikka, astelee kartanon ovista sisään. Kotitalo on kokenut pienoisen pintaremontin.

Mikäs sen mukavampaa kuin syödä opiskeluaikojen kitsastelun jälkeen taas oman kodin ruokapöydässä.

Kirsikan uudesta makkarista tuli kyllä aika ihana!



Työtäkin löytyi juuri oikealta alalta.



Oi kun on hyvännäköinen! Ai niin, oma sim, kuinkas muutenkaan.

Like mother, like daughter.

Ensimmäinen työpäivä ja ylennys! Rautanen mimmi.



Kirsikka lähti treffeille opiskelukaverinsa Santerin kanssa.


En muista oliko näillä jotain juttua jo yliopistossa mutta... Nyt on.

Näitä alkaa olla jo melkoinen rivi.


Humppiloille otettiin uusi koira, Nanna.

Söpö!     

Oli niistä treffeistä ainakin sitten jotain hyötyä.

No täällähän se herra on jälleen itsekin.

Bailausta talvitakissa, että meno käy varmasti kuumaksi.

Ja kävihän se.

Kirsikka pääsi joukon jatkoksi valokuvaseinälle.

Vanha Suski nousi mullan alta kaivamaan kuoppaa etupihalle. Ironista?

Vanhoista yliopistokavereista näyttää olevan kaikenlaista hyötyä.

Välit entiseen poikaystävään lämpenivät hetkessä.

Merkit ovat selvät. Pietarin kanssa vietetyllä hetkellä oli yllättäen seurauksensa.

Yllätys!     

Talvi!     

Ai mikä äitysloma?





Ja näin saatiin maailmaan Eulalia, Humppila viidennesä sukupolvessa!

Täytyy kyllä oikein erikseen mainita Kirsikan työasu.

Taloon saatiin miesedustusta, kun Kirsikka pyysi Santeria muuttamaan luokseen.

Ja näin se aika kuluu, pikku-Eulalia täyttää jo vuosia! Maltan tuskin odottaa, miltä tyttö vanhempana näyttää, merkit ainakin ovat hyvät.


8 kommenttia:

  1. Tiesitkö, että kirsikoiden lisäksi myös ainakin jotkin orvokit ovat syötäviä? Krhm, itse osaan...

    Kirsikan kotiinpaluu vaikuttaa sujuneen hyvin, vastaremontoitu huone ja heti haluttu työpaikka :)
    Jospa Humppilat saisivat puutarhatontut joka värimuunnelmassa? Niitäkinhän pitää kerätä kaikki jos luonnosta kerran löytää :D ;P Nannakin on kieltämättä varsin suloinen koiruli :3

    Pietari taisi sitten voittaa Santerin, kenties entisen poikaystävän statuksen avulla? Ja minun oli pakko huomata, miten herrojen nimet rimmaavat keskenään :D
    Äww, Eulalia Humppila on jotenkin ihana nimi <3 (Ja jotenkin siitä muistui mieleeni se vanha LC Phobia, jota joskus luin... Mutta nyt Jade takaisin asiaan sieltä sukkanauhoista.)

    Arvostan tuota talvikuvaa Humppiloiden kartanosta, se on sekä hieno tunnelmakuva että näkyy hyvin, miltä asujaimisto näyttää ulkoapäin.
    Vai Santeriko se sitten muuttikin Humppiloille? Jospa Kirsikka haluaa yhden lapsen molemmilta ihastuksiltaan :D Ja taapero-Eulalia on kyllä söötti :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. The more you know! :D Humppiloiden elämä näyttää helpottuvan sukupolvi sukupolvelta. Mutta tietysti, noihin tonttuihin jää koukkuun! "Kerää koko sarja." Apua, nyt minä muuten tajusin että Kirsikan isän nimi oli myös Pietari! Disturbing! (Ja muutenkin, mistä näitä nimiä oikein on revitty tähän peliin?) Nyt kun katsoin uudestaan tuota talvikuvaa, niin se on kyllä onnistuneempi kuin tarkoitinkaan, vau. Kiitokset sulle kommentista!

      Poista
  2. Oi, Eulalia on kyllä söpö taapero, varmasti kasvaa kunnon kaunotar.
    Kirsikalla näyttää olevan sutinaa, asuu yhdessä Santerin kanssa, mutta lapsi on on Pietarin... Hmmm, tästähän tulee mielenkiintoista :D
    Kirsikalla näkyy muutenkin menevän hyvin.

    Jatkoa odotan :)

    ps. Ochiailla uutta osaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se, eihän tässä haasteessa ole enää mitään ideaa kun viides sukupolvi on jo noin edustuskelpoinen! Kirsikka ei tosiaan jäänyt makaamaan laakereilleen. Ochiain osa luettu!

      Poista
  3. Kirsikkahan pääsi heti vauhtiin kotiin palattuaan :D Ekana sutinoidaan vähän uuden ja sitten vanhan ihastuksen kanssa. Ja lapsikin saatiin jo pyöräytettyä, voi että :D Eulalia on kyllä söpö tyttö ♥ Nyt Kirsikka sitten hankkimaan lasta vielä Santerinkin kanssa, haluan päästä tekemään vertailevaa tutkimusta!

    Oi kun talosta tuli nätti remontin jälkeen :) Tuo talvinen tunnelmakuva on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Indeed! Virkistävää vaihtelua rikkoa tätä perinteistä tavataan-mennään naimisiin-hankitaan lapsi -kuviota, ja nimenomaan, tule enemmän variaatota perijäkisaan! Kiitoksia kommentista!

      Poista
  4. Kirsikka tosiaankin pisti sitten hippulat vinkumaan, eikä tyytynyt perus simsmeininkiin (tapaa joku uusi -> rakastu, kihlat ja naimisiin -> muksu tulilla - ja kaikki tämä muutamassa tunnissa) :D Ei kai siinä, Eulalia on varsin soma muksu.
    Jospa tosiaan pian saataisiin nähdä miltä Santerin geenit näyttäisivät Humppiloiden muotissa? ;)
    Jatkoa odotellen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsikka rikkoo rajoja :D Seuraavaksi sitten vähän Santeria kehiin niin pitäisi saada jännempi perijäkisa kuin neljännen sukupolven kohdalla.. Kiitos kommentista!

      Poista