perjantai 13. huhtikuuta 2018

Evergreen 5.3 - Evans

Osa 5.3

¤¤¤¤



¤¤¤¤

Pikku-Cloe aloittaa jo koulun!

Maxwell havitteli toista lasta, joten ei muuta kuin tuumasta toimeen.

Chris jorailee kyllä vaarallisen lähellä portaita. Kahvilatytön lennokkaat saparot ovat myös huomionarvoiset.



Seuraava tulossa!



Raskaus todella ottaa Mindyn voimille.

Pitkin hampain Maxwell joutui maksamaan viikon vuokrarästit vuokraisännän tultua karhuamaan.

Yh, torakoista onkin varmasti paljon apua muutenkin huonosti menestyvän tanssistudion pyörittämisessä.

Sentään limsakone houkuttelee asiakkaita.

Kieltämättä nuo stereot ovat vähän huonossa paikassa, ei näytä ojennus ihan onnistuvan.

Evansit saivat toisen tyttären, joka nimettiin Nicoksi. Maxwellin riemulla ei ole rajoja.


Maxwell yrittää irvistää, mutta se ei ole noilla söpöillä kasvoilla mahdollista.

Jahas, täällä naapuri kiikaroi yläkerran ikkunaa.

Ei niin hyvää, ettei jotain pahaakin.

ks. edellinen

Söpsöt.     

Praise the lord!

I give you Nico Evans! Ihanaa, että se peri noi isänsä silmät.

Miksi mennä suihkuun kun voi korjata lavuaaria ilman paitaa ja peseytyä siinä samalla?

Ne kuuluisat "pienet kekkerit viikonloppuna" olivatkin sitten todella pienet.



Siinä meillä tulevaisuuden lupaus.

Nih.   

Oih! Nyt alkaa lyyti kirjottaa!

Ihana!     

Näihin positiivisiin tunnelmiin on hyvä päättää.

¤¤¤¤

• Simejä: 14
• Sim-kerroin: 2
• Asukasmäärä: 28
• Kotitaloudet: 3
• Yhteisötontit: 4

¤¤¤¤

8 kommenttia:

  1. Cloe on kyllä tosi nätti neiti! Perheellä näyttää menevän ihan hyvin, kerta yrityskin sai hyvän arvion.
    Jatkoa odotan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, Cloe on yksi omista suosikeistani!

      Poista
  2. Cloe ei ilmeidensä perusteella vaikuta kovin tyytyväiseltä koulun alkamiseen, läksykirjojakin näemmä ehtii kertyä :D Tanssistudio onneksi pärjää edes virvokkeiden voimalla, jos ei muuten. Onneksi jokin magneettinen voima tuntuu aina vetävän simejä noiden balettitankojen puoleen...
    Nicolla ja Cloella on kyllä molemmilla mielestäni ihanat silmät! Taitavatkin olla molemmat Maxwellilta? Ja onneksi Mindyn sairaus ei ehtinyt levitä muuhun perheeseen, huh. Siinä on aina työ itsessään että saa yhden simin terveeksi asti.
    Tämä olikin oikein hauskaa lauantailukemista :D Suosikkejani osasta olivat Cloe kylpyammeessa, Nico toaletissa ja kasvanut Cloe (ei välttämättä tässä järjestyksessä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ymmärrän tyttöä kyllä hyvin :D Studio tosiaan alkaa vähitellen tuottaakin jotain, hiljaa hyvä tulee. Juu, isän perintöä nuo silmät ovat, saisi nuo seuraavallekin sukupolvelle osua. Kiitos kovasti kommentista! :)

      Poista
  3. Huolestuttaa Maxwellin edellisen osan irtisanoutuminen, jos kerta lisää muksuja halajaa :D no, ehkäpä tanssistudio alkaa vetämään porukkaa tuon positiivisen arvostelun voimin.
    Nico on oikein suloinen muksu :3 (tuli jostakin syystä mieleen se Niko c:llä :D vai onko se jo liian vanha juttu muistettavaksi...?)
    Ei tainnut vuokraisännällä olla kovin suuri fanikunta :D viikonloppukekkereiden yleisöryntäys ehti jo uutisotsikoihinkin... :D
    Voi Cloe, kylläpä tästä kuoriutui semmoinen missi että! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä.. Toivottavasti, tähän mennessä studion kanssa on ollut vähän hankalaa :D Haha, eiväthän hyvät jutut vanhene.. :D Kiitos kommentista!

      Poista