¤¤¤¤
¤¤¤¤
Yliopistolla, Talvikki:
Talvikki oli muuttanut asumaan opiskelija-asuntoon yhdessä parhaan kaverinsa Mirandan kanssa.
Talvikki valitsi pääaineekseen taloustieteen ja Miranda psykologian.
Eivätkä muut asukkaat ynnä ympäriinsä juoksentelevat lehmämaskotit osoittautuneet sen hyödyllisemmiksi.
Rock-tähteydestä haaveileva Talvikki teki pieniä soittokeikkoja yliopiston amfiteatterilla ja onnistui hankkimaan soitollaan rahaakin.
Ja näin on ensimmäinen vuosi saatu päätökseen!
¤¤¤¤
Kotona:
Eevert oli jäänyt eläkkeelle ja yritti epätoivoisesti saada kituvia tomaatteja takaisin elävien kirjoihin.
Oho, no mistäs hyvästä? Tai eipä sen niin väliä.
Ja sitä on taas käytetty salaa kaukoputkea. Mahtaa olla tehokas vehje, kun kerta Kreiviä on tirkistelty Veronalaan asti...
Lempi is on fire!
Ylennyksen kunniaksi vein tytön shoppailemaan.
Sigmundin eka suukko.
Harmi, että Karoliina on mun oma simi, ei voi naittaa tähän perheeseen.
Kreivi valitsi jälleen osuvan ajankohdan vierailulleen. Jättäisittekö nyt sen kaukoputken rauhaan!
Perheeseen otettiin pieni koiranpentu nimeltä Suski. ♥
Eevert varsinkin oli ihan Suskin lumoissa!
Eevert knows how to cockblock his sons. Tässä tilanteessa on jotain tuttua...
Jep, nyt muistankin.
Humppilan pojat näyttää mallia.
Ja tämä kuva oli otettu, koska..?
Reidar, sinäkin? Senkin hormonihuuruiset teinit, lopettakaa se tirkistely!
Tomaatit kuolivat, mutta Eevert päätti ryhtyä viljelemään vihanneksia toden teolla.
Puutarhanhoidosta innostunut Eevert päätti hakea jäseneksi puutarhakerhoon.
Ainoa roska, jonka nään lojumassa täällä olet sinä.
Maisemointi in my ass..
Ei ole kotiin tulemista enää tollasilla papereilla. Voit heittää hyvästit sille stipendille! Olisit enemmän niin kuin veljes. Kehtaat vielä virnuilla päälle! Mokoma finninaama.
Oijoi, miten nätti tyttö Suskista kasvoi!
Koska tää kuva on ihana ja koska toi keppi on yhtä pitkä kuin Suski. ♥
Viimeinen illallinen ennen kuin pojat lähtevät opiskelemaan. Sekä Reidar että Sigmund saivat kuin saivatkin stipendit hyvistä arvosanoista, ja Reidar vielä luovuuspisteistä.
¤¤¤¤
Yliopistolla, Talvikki:
Keikan jälkeen Talvikki päätti ryhtyä toimeen.
*explicit content* Miranda päätti koetella onneaan vielä kolmannen miehen kanssa.
¤¤¤¤
Yliopistolla, pojat:
Onkohan nyt ihan hyvä idea? Fine, turha syyttää minua sitten kun räkätauti iskee.
Simssiä pelaamassa, vaikka pitäisi opiskella?
Current mood, loppukokeet lähestyy.
Yhtäkkiä keittiömme on täynnä porukkaa :o
Eeva ajautui sivummalle erään Timppa-nimisen kanssa..
Mikä teitä vaivaa, yläkerrassa on kaksi täysin toimivaa suihkua? Toisaalta, en minä pane pahakseni :)))
Jaa... Selvä?
Ylpeä lopputyönsä tehnyt.
Eevan ja Timpan suhde syvenee ♥
Tuliko kiire? No oliko pakko ottaa pastakulho mukaan?
Ja näin! Myös Sigmund pääsi ekan vuoden läpi, mutta unohdin ottaa siitä läpäisin-ekan-vuoden-kuvan.
Seurueemme päätti järjestää pienet pirskeet tokan vuoden kunniaksi. Näihin riehakkaisiin tunnelmiin päättäkäämme tämä osa!
¤¤¤¤
Perijä-äänestys!
Aika päättää, kuka on kolmannen sukupolven perijä! Äänestys löytyy sivupalkista sivun yläosasta.
1.) Talvikki
2.) Reidar (kyllä sillä on housut jalassa)
3.) Sigmund
Äänestelkää ja kommentoikaa. Tämän superpitkän osan myötä hyvää ja lämmintä kesää! :)
Mukava ja hauska osa jälleen :D
VastaaPoistaSigmund on jotenkin niin huvittava persoona xD
Serkusten elämä yliopistolla näyttää olevan aika vilkasta. Ovet lukkoon, niin ei kutsumattomat vieraat pääse sisälle :D
Jatkoa jään odottelemaan.
Kiitos kiitos :) Kyllä vaan, yliopistolla aina sattuu ja tapahtuu! Jatkoa tulossa :)
PoistaVoi Mirandaa mieskuvioineen :D ehkä ei olisi kanttinut hankkia niitä ihailijoita saman katon alta, hmm...
VastaaPoistaEevert like father like son cockblockaus :'D Ja voi herranisä toi ruokailukuva kun kaikki tavara lentää mihin sattuu D:D:D
Talvikki ja Toni on niin söpsöjä yhdessä :3 tosin, en tiedä kuinka hyvin niiden geenit pelaa yhteen tavoitteen "hävitä rumat geenit" kanssa, oman kokemuksen perusteella ne pikemminkin luo niitä vaan lisää :'D
Ja Eeva ja Timppa! voi niitä :3
ihme touhua kun toimiva suihku kerta on niin sitten käydään pesusienipesulla lavuaarissa _kaikkien nähtävillä_ o.O onkohan Humppilan kaksosissa vähän exhibitionistin vikaa ;D
http://i1098.photobucket.com/albums/g368/GrePix/GPCM/ScreenShot133_zpseol6jywx.jpg multa kesti ihan tuhottoman kauan tajuta, mitä tässä tapahtuu ja auttamaton naurukohtaus kun vihdoin tajusin :''D
Näillähän on vauhdikasta menoa - as always :D jätin ääneni Reidarille, vaikka yleensä mulla on jännästi taipumus äänestää naispuolisia...
Anyways, uutta osaa odotellen!
Jep, Mirandalla on vielä hiomisen varaa siinä salailu-osiossa. Humppilan miehet ne osaa :D Haha, saapa nähdä päätyykö Talvikki Tonin kanssa, ja tuleeko jälkikasvua.. Tuleepa ainakin ävhän haastetta lisää :D Niin, itsekin ihmettelin tätä viehtymystä pesusieniin :o Hetken kesti minullakin tajuta, mikä tuossa tilanteessa oli homman nimi :D Kiitoksia kommentista! :3
PoistaHahaha, romantiikkasimien suhdekuviot on kyllä aina oma haasteensa, eritoten jos draaman kaikki osapuolet asuvat saman katon alla :D Nyt täytyy Mirandan aloittaa rakastajien keräily alusta.
VastaaPoistaOi, Talvikki on kaunis ♥ äänestin häntä perijäksi. Hänellä näyttäisi olevan sulhoehdokaskin jo valmiina! Nams.
Voi Eevert. Täytyyhän isän katsoa, etteivät omat pojat pistä ketään tyttöä epähuomiossa paksuksi :D Suutelemalla... köh köh.
Eeva ja Timppa ♥ Timpassa on tosin aika lailla Benjamin Lohelan näköä, ehkä se on Benkun poika? :D ovat ne kyllä söpö pari joka tapauksessa.
Koko katras näyttää elelevän oikein mukavasti ja sopuisasti. Odotan innolla jatkoa ja perijäkisan ratkeamista!
Mirandalle suotakoon pieni huvitteku opiskelun ohella :D Talvikki on kyllä ihmeen nätti, ei se lapsena tollanen ollut.. Itse en osaa yhtään valita suosikkiani, mutta onneksi se ei olekana minun hommani :P Kyllä, isoveli (tässä tapuksessa kylläkin isä) valvoo. Eeva ja Timppa on kyllä minustakin jotenkin tosi sulosia :3 Totta muuten, joku salattu sukulaisuussuhde niillä varmaan on.. :D Minäkin jännitän perijäkisan tuloksia :o Kiitos paljon kommentista! :)
PoistaMirandan kolmiodraama vaikuttaa kieltämättä - mielenkiintoiselta, pitää vain olla varovainen jos molemmat kinnostuksen kohteet asuvat samassa asuntolassa :D Lempin romaanit tuottavat näköjään yhä rahaa - vaikka eivät Humppilat rahapulassa ennekään olleet, veikkaisin? ;) Ja tuo "kello kymmeneltä keskiviikkoaamuna yhä keittiössä" vaikuttaa pahasti miun pian alkavalta syksyltä :"D Voi Sigmundia, kun ei tyttöystäväkään taida olla pysyvänlainen. Tämä kuva oli kyllä varsin osuva:
VastaaPoistahttp://s1098.photobucket.com/user/GrePix/media/GPCM/ScreenShot058_zpsun557psn.jpg.html
"Katso nyt, taas toi on tossa."
Ja Suski on varsin suloinen perheenlisäys :3
Ah, ihanat puutarhakerhon jäsenet :D (Omassa pelissäni yritän epätoivoisesti kaapata niitä perheisiin, että saisi vähän uusia naamoja paikalle :p)
Talvikin deitti ei tosiaankaan ole lainkaan pahan näköinen :) Ja voi Mirandaa, niin siinä käy kun kaikki pojat ovat samasta asuntolasta :D
Mukavaa että Eeva ja Ruusa pääsivät samaan kämpään poikien kanssa, näkee vähän muitakin sukulaisia. Ja myönnän minäkin syyllistyneeni samaan kuin Sigmund :D *nytkinpitäisityhjentäätiskikonettaköhköh*
Menin mokomo näköjään myöhästymään perijä-äänestyksestä, mutta saapahan jännätä tuloksia yhtä lailla ;) (Olisin varmaan äänestänyt Talvikkia :D)
Mutta tämä herääminen on näköjään huomattavasti helpompaa, kun on samalla jotain hyvää luettavaa ;D
Kiitos, ihanaa että kommentoit vanhoihinkin osiin! :) Juu kyllä ei Humppiloilla ole pahemmin rahasta puutetta ;D Jännää että eka sukupolvi on aina sellaista kituuttamista ja sitten yhtäkkiä onkin kartanot (no jaa) ja kaikki hienodet.. Toi kuva oli kyl kieltämättä aika osuva :D Tämä oli niitä harvoja kertoja kun edes hain puutarhakerhoon, koska yleensä en vain viitsi vaivautua :D Niinpä, ei mikään yllätys tuo Mirandan juttu.. Saapa nähä kenen kanssa Talvikki päätyy yhteen. Ajattelin, että Antonion lapsiakin olisi kiva näyttää enemmän, ja kun yleensä tyrkkään opiskelijat asuntoloihin, niin he saivat nyt ihan oman kämpän. Kiitos paljon kommentista! :)
Poista