keskiviikko 6. elokuuta 2014

HRG Humppila - Osa 2. Hyytelöhäät

Palatkaamme Humppiloiden pariin! Viime osa jäikin jännään tilanteeseen: kutsuuko Bernadette luokseen Jonnen vai Kristianin? Se selviää nyt!

Ei varsinaisesti mitään lukumusiikkia, mutta kuunnelkaa jos haluatte. Tätä kuuntelin itse kirjoittaessani, ja mielestäni se jollain hassulla tavalla sopi tähän osaan: Lily Allen - L8 CMMR
Kohta olen saanut tungettua kaikki Lilyn uudet biisit tarinoideni osiin >:)

¤¤¤¤



¤¤¤¤



Pitkään pohdittuaan Bernadette näppäili valitsemansa numeron. Sydän pamppaillen hän kuunteli, kun luuri toisessa päässä nostettiin.
  "Moikka Jonne! Haluaisitko tulla käymään illemmalla?"



Päivä kului nopeasti ja Bernadette sai vaatteetkin päälleen ennen vieraan saapumista. Jonne a.k.a Posti-Jonne tuli enemmän kuin mielellään.



Bernie pisti salsat soimaan radiosta ja pari aloitti villin tanssin. Heillä oli todella hauskaa yhdessä ja Bernie tunsi pitävänsä Jonnesta kovasti.



Aikansa tanssittuaan kaksikko siirtyi sohvalle lepäämään ja katsomaan telkkaria.



Kuin huomaamatta he olivat siirtyneet sylikkäin istumaan. Bernadette katsoi Jonnea silmiin ja ajatteli, kuinka yksinäiseltä hänen elämänsä tuntuikaan. Hän kysyi, haluaisiko Jonne muuttaa hänen luokseen asumaan.
   "Okei", vastasi Jonne.























Postiasun alta kuoriutuikin vetävän näköinen mies.



Ja koska Jonne halusi eroon posti-imagostaan, hän päätti etsiä muuta työtä. Vapaa työpaikka löytyikin levykaupasta myyjänä. Jonnen elämäntavoite on saada 20 hyvää lemmikkiystävää, joten se ei vaikuttanut ammatinvalintaan.



Bernadettekin oli löytänyt oman paikkansa löysäilymaailmassa, ja hänet ylennettiin pian huoltoaseman myyjäksi.



Ylennystä juhlistettiin romanttisella juustopastaillallisella. Bernie kruunasi illan kosimalla Jonnea, joka meni aivan sanattomaksi. Sanomattakin selvää, että Jonne suostui kosintaan.





Bernie ei aikaillut, vaan päätti mennä suoraan asiaan.
   "Hankittaisko lapsi?"




Sanoista tekoihin.









Kihlaparin arki lähti rullaamaan mukavasti. Bernadette siivoili ja opiskeli ahkerasti erilaisia taitoja ylennyksiä varten.



Jonne oli aloittanut työnsä levykaupassa. Työ ei ollut kaksista, mutta ainakin rahaa tuli enemmän, kun molemmat kävivät töissä.



Kihlausyön hommailut olivat selvästi tuottaneet tulosta. Bernie joutui usein syöksyilemään vessaan oksentamaan.




Perheenlisäys ilmoittikin tulostaan muutamaa päivää myöhemmin.



Jonne ilahtui kuullessaan vauvasta. Hän rupesi suunnittelemaan remonttia lastenhuonetta varten ja ideoimaan nimiehdotuksia tulokkaalle.



Bernadetten raskaus eteni ja tämä jäi äitiyslomalle töistä. Koska nainen oli usein väsynyt, Jonne hoiti ruoanlaittopuolta.




Pieni tulipalohan siinä sitten pääsi syttymään. Onneksi palokunta riensi pikapikaa apuun, kun oli palohälyttimet hankittuna.



Bernadette joutui tyytymään aamupalallaan pelkkiin muroihin. Nekin menivät alas hyvällä ruokahalulla.



Raskausaika eteni kuin siivillä. Lapsi teki potkimalla selväksi, että halusi jo pian tulla maailmaan.



Tulipalolla alkanut päivä ei suinkaan parantunut loppua kohden. Jonne sai kenkää levykaupasta!



Jonnen tuskaillessa pihalla potkujaan, käynnistyi Bernadetten synnytys.



Kivuliaiden pinnistelyjen jälkeen Bernie piti sylissään vastasyntynyttä poikaansa, Eevertiä. Poika oli muuten kuin ilmetty äitinsä, ainoastaan Jonnelta perityt ruskeat kulmakarvat koristivat vaaleita silmiä.



Bernie vei pojan tämän omaan huoneeseen, joka oli rakennettu yläkerrokseen vanhempien huoneen yläpuolelle.




Eevert ihanassa vihreässä huoneessaan ♥



Jonnekin tokeni työpaikan menetyksen aiheuttamasta masennuksesta päästyään hoivaaman omaa pientä poikaansa.



Bernadette pääsi jälleen mukaan työelämään, nyt kun Jonne oli kotona hoitamassa Eevertiä.



Parilla riitti myös aikaa toisilleen, olihan Eevert vasta niin pieni, ettei koko ajan kerjännyt huomiota.



Eevertin synttärit koittivat kuitenkin nopeammin kuin kukaan olisi osannut kuvitellakaan.



Niin ne lapset kasvaa.



Eevertille periytyi yllättävän vähän Bernadetten.. epämuodostumia. Tosi söpö poika, tosin voihan se tuosta vielä iän myötä muuttua vaikka mihin suuntaan.



Jonnea alkoi kyllästyttää koti-isänä oleminen, joten hän alkoi etsiä itselleen uutta työpaikkaa. Journalismi kiinnosti Jonnea kovasti, joten hän otti paikan vuosikirjan toimittajana.



Taaperoiän myötä perhe-elämään tuli myös uusien taitojen, kunte pottailun opettelu ja opettaminen. Eevert oli suurimman osan ajasta tottelevainen ja kiltti poika, joten pottailutkin sujuivat äidin kanssa hienosti.



Bernadette oli aloittanut uutena harrastuksena maalaamisen. Kovinkaan paljon kokemusta hänellä ei asiasta ollut, ja tämä näkyi tuloksissa. No, tuosta ei pääse kuin ylöspäin!




Eräänä iltana, kun Bernadettellä oli vapaata, hän puki ylleen parhaan juhlamekkonsa ja jäi odottamaan Jonnea olohuoneen sohvalle.



Kun mies tuli töistä kotiin, Bernie käski tätä laittamaan juhlapuvun päälleen. Hän oli aikaisemmin päivällä valmistanut herkullisen hyytelöaterian juhlallista iltaa varten; Bernadette oli päättänyt vihkiä itsensä ja Jonnen.



Jonne meni jälleen aivan sanattomaksi avopuolisonsa vaimonsa eleestä. Hän oli ylpeä saadessaan Bernadetten virallisesti vaimokseen ja otti mielellään sukunimekseen Humppila.



You may kiss the bride!



Seremonian jälkeen tuore vihkipari nautti maukasta hyytelöä.



Myöhemmin illalla he pääsivät nauttimaan toisistaan makuuhuoneen puolella.



Vaikka Eevert yleensä olikin rauhallinen, oli hänelläkin huonot hetkensä. Aamuisin hän parkui kuin ammuttu hirvi, jos joku ei tullut heti nostamaan pois pinnasängystä.



Yleensä jompikumpi vanhemmista tulikin nopeasti rauhoittelemaan kullanmurua. Jonne oli ylpeydestä soikea, kun hän kuuli Eevertin sanovan ensimmäistä kertaa sanan "isi". Puheopetus oli tuottanut tulosta!



Pian koitti Eevertin syntymäpäivä. Johan poika on niin iso, että menee kouluun!



Jonne hurrasi, ja Bernadette katsoi itku silmässä poikansa kasvua. Hän ei voinut usko ajan rientävän niin nopeasti.



Tällainen komistus Eevertistä. Vähän surumielisen näköinen, mutta tykkään! Tykkään tosi paljon!

¤¤¤¤

Ei ehkä laadullisesti parasta kirjoittamaani tekstiä, mutta saa kelvata :D Tämä onkin enemmän tällaista vapaamuotoista lörpöttelyä, eikä mitään erityisvahvaa kaunokirjallisuutta. Pistäkäähän kommenttia! Tämän osan loppuun en keksinytkään nerokasta äänestystä :P

18 kommenttia:

  1. Vai Jonnen Bernadette valitsikin. Hienoa että molemmilla on jo töitä, lapsen kasvattaminen vie rahaa... Tai että molemmilla oli töitä, kun Jonne-parka sai potkut.
    Eevertistä tulee varmasti hauskan näköinen, kunhan kasvaa taaperoikään ;) Ja tuo vihreä huone tosiaan on ihana ♥ Hieman omenaposkinen pojasta näköjään tuli, ei lainkaan hassumman näköinen :D Hyytelöhäät olivat suloiset ♥
    Ja eikä minulla olekaan muuta sanottavaa... Paitsi että jatkoa! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonnenpa hyvinkin, näin kansa päätti :P Jonnella olikin hieman epäonnea töiden suhteen, kenties tulevaisuus tuo tullessaan menestystä työrintamalla. Tosiaan Eevert on suloinen pullaposki :3 Heha teinpäs sille aika ihanan pikkuhuoneen, tykkään tosta tapetista :> Oli suunnitelmissa vihdoin ja viimein vastata kommentteihin tänään, mutta ääh, väsyttää melkein yhtä paljon kuin silloin kun keksin tälle osalle näinkin mahtavan nimen kuin "Hyytelöhäät" :'D Paljon kiitoksia kommentista! <3

      Poista
  2. Olipas kiva osa. Voi miten lutuisen näköinen Eevertti on, nawww. Tuleekohan hänestä isänsä kaltainen komistus, vai muuttuuko piiirteet enemmänkin äitiä muistuttaviksi.. Jaa-a. Uskon että hänen ulkonäkönsä muuttuu äitiinsä viittaavaksi. :)

    Mukava osa, kerro toki jatkosta :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Eevert on melko söpö, saas nähdä muuttuuko asia suuntaan tai toiseen :D Kerronhan minä ;)

      Poista
  3. Oi suloinen eevertti :D kivaa lukea tämmöistä "hömppä tekstiä"

    VastaaPoista
  4. Eevertistähän tuli söpö poika! ♥ Ja Jonne on kieltämättä oikein vetävä, kun postiasu saatiin nurkkaan :D Harmi, että levykaupassa antoivat kenkää, toivottavasti Jonne löytää jostain uuden työpaikan.
    Hyytelöhäät haha :D ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aw, kieltämättä :> Heh, Jonnen sisin paljastui :D Jonnea ei onnistanut työmarkkinoilla, seuraavassa osassa nähdään, onko töitä tiedossa! ;D Hyytelöhäät, hienoin osan nimi ikinä :D

      Poista
  5. Pojasta tuli ihan hämmästyttävän söpö verraten äitiinsä. :D Mutta ei Bernadette itsekään mikään kauhean ruma ole (julmasti tuomitsen simiesi ulkonäköjä). Ja kiva on lukea vaihteeksi tällaistakin kevyempää tekstiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan samaa mieltä! :D Saisihan tuo tuosta vielä rumentua, ettei haaste lässähdä heti alkuunsa :D Bernie on oikeasti tosi ihana :3 Ah, ihanaa että ole ttuolta mieltä, joskus tuntuu hirveän turhalta postata jotain, jos se ei sisällä upeita juonenkäänteitä ja hirveästi draamaa! :)

      Poista
  6. Jonne sieltä sitten tupsahti paikalle ja hetkessä oli jo ehtinyt muuttaa taloon. Vai haluaa Jonne eroon posti-Jonne-imagostaan? Hän voisi olla sitten ES-Jonne. .--D Lol, on minullakin taas huvit... Bernadette saa miehen suostumaan kaikkeen, ensin kihlat, sitten vauva ja lopulta naimisiin! Parin elo sujui mukavissa merkeissä, jos ei lasketa pientä tulipaloa ja Jonnen potkuja, mies polo. .-( Perheen esikoisesta Eevertistä tuli niin nätti että haaste voisi tulla päätökseensä jo nyt. .-D Tosi jännää ettei naamassa pahemmin näy Bernadetten piirteitä. Naisen mekko oli muuten tosi nätti hääkohdassa. .-) Odottelen jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Posti-imago oli minusta mahtavasti keksitty sana :'D Haha, u know what they say, es on jumalten juoma.. No, huvinsa kullakin, itsekin alan pehmentyä mitä pidemälle iltaa päästään :D En haluaisi myöntää tätä, mutta Jonne _saattaa_ olla vähän.. tossun alla.. :/ :'D Heh, ajattelin samaa kun näin Eevertin lapsena! Tosin kaverini vihjasi, ettei haastetta ole syytä lopettaa vielä.. En tiedä yrittikö hän väittää, ettei Eevert ole tarpeeksi komea :/ Niinpä! Odotin sellaista Bernie Junioria, ja tämä on tulos! :o Kiitos paljon kommentistasi! :)

      Poista
  7. Olipas mukava osanen. Evertistäkin tuli niin lutuinen, tuitui! :3

    Jatkoa vaan!

    - JAMIE

    VastaaPoista
  8. Mukava osa, Eevertistä tuli aika suloinen. Hyvin vähän piirteitä äidistään... Mut tykkään niiden ihon väristä :D
    Mukavasti perheen arkikin lähti käyntiin ja onnellisilta vaikuttavat, vaikka tulikin tulipalo ja potkut...
    Jatkoa kuitenkin odotan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! :) itsekin tykkään tuost aihosta, ei kyllä mitään muistikuvaa miksi olen ladannut sen. Mutta tulipahan sillekin käyttöä! :D Moni on kummastellut tuota epäyhdennäköisyyttä Bernien ja Eevertin välillä, ja niin ihmettelen minäkin :O Kiitos! :)

      Poista
  9. Jee, hyvä Jonne! Eikun Bernie hyvä että soitit Jonnelle! :D Pari eteni sitten huimaa vauhtia, mutta kyllä on pakko myöntää, että postimiehestä saatiin leivottua varsin edustuskelpoinen yksilö ;>
    Tulipalo :D: Mutta voi että Eevertti! Onpas isänsä näköinen muksu :3 Niin tai siis kasvonpiirteistä :D Innolla odotan jo tuleeko Eevertistä isoveli ja miltä poika tulevaisuudessa näyttää (:
    Jatkoa odotellen! (ja anteeksi kommentoinnin viivästyksestä :D:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, joku huomautti ekassa osassa, että Kristian olisi ollut liian samanlainen kuin Simppa Ziazaneilla, ja huomasin sen sitten itsekin! Onneksi kansa valitsi Jonnen! :D Kyllä Eevert varmasti pikkusisaruksia saa ;) Kiitos kommentista, eikä viivästyminen haittaa yhtään, kivempi saada kommentteja myöhemminkin! :D

      Poista