¤¤¤¤
¤¤¤¤
Porfiron ja Liinun suhde oli alkanut rakoilla Liinun muutettua toiseen kaupunkiin. Yhteydenpito tapahtui Simbookin kautta, ja Liinulla oli aina vain harvemmin aikaa jäädä juttelemaan.
Niinpä ei ollut mikään yllätys, että Liinu eräänä iltana kertoi haluavansa "pitää vähän taukoa" ja jatkaa Porfiron kanssa vain ystävinä.
Azura ja Simppa päättivät kertoa aamiaispöydässä tärkeän uutisen pojilleen.
"Porfiro, sinä perit talon."
Ianthia uutinen ei hetkauttanut suuntaan eikä toiseen. Hänellä oli muita suunnitelmia tulevaisuuden varalla: parin päivän päästä synttäreiden jälkeen hän muuttaisi omaan kämppään, jonne olisi helpompi tuoda naisia.
Ollessaan iltakävelyllä eräänä kevätiltana Porfiron eteen hyppäsi varjoista omituinen, vihreäihoinen nainen. Hehku naisen ympärillä kiehtoi Porfiroa, ja hän teki tuttavuutta naisen kanssa, joka kertoi nimekseen Amalia.
Paljastui, että Amalia oli noita. Kaksikolla riitti paljon puhuttavaa, ja Porfiro kuunteli mielellään Amalian kertomuksia loitsuista ja taioista.
Ikä ei painanut Azuraa myöskään tanssin suhteen, eikä nainen halunnut kuulla puhuttavankaan eläkkeelle jäämisestä.
Illalla Porfiro vei laskut postilaatikkoon ja huomasi sivusilmällään tutun vihreän hehkun. Amalia!
Porfiro käveli lähemmäs tervehtiäkseen naista, mutta samassa toinen alkoi sanaakana sanomatta heilutella taikasauvaansa ja mumista outoja sanoja.
Vihreä hehku ympäröi Porfiron ja hänet valtasi omituinen, polttava kipu.
Taivas salamoi ja kivun lävitse Porfiro kuuli Amalian käkättävän naurun.
Yhtäkkiä kaikki oli ohi ja Amalia oli kadonnut paikalta. Porfiro huomasi muuttuneensa noidaksi!
Aluksi muilla perheenjäsenillä kesti totuttelemista Porfiron uusiin kykyihin, mutta pian kaikki olivat jo tottuneet siihen, että Ianthin kiivetessä aamulla koulubussiin, Porfiro hyppäsi luudan selkään ja lensi kouluun.
Vihreä iho ei kuitenkaan miellyttänyt Porfiroa, ja hän etsi ahkerasti netistä ostamastaan loitsukirjasta keinoa, jolla palautuisi normaalin näköiseksi.
Uusista kyvyistä oli tosin paljon hyötyä, jos ei muuten niin ainakin veljeä saattoi aina härnätä. Ianth kulki koko loppupäivän sinisenä hehkuen.
Kaksosten syntymäpäivä koitti pian, ja Porfiro oli päässyt eroon vihreydestään, niin että vieraitakin kehtasi kutsua paikalle.
En taaskaan saanut kunnollisia kynttilöidenpuhaltamiskuvia johtuen keittiön pienestä koosta, mutta tässä pojat aikusina, ylempänä Ianth, alla Porfiro.
Porfirolla luisti heti juttu Johanna Goottilan kanssa. Ehkäpä onnistun saamaan Johannan sukuun nopeammmin kuin arvasinkaan.
Ianth hyvästeli äitinsä ja päätti muutta pois kotoa saman tien. Häntä odotti kokonaan uusi elämä!
Yritän saada joskus jotain pientä extraa aikaiseksi Ianthista, jos suinkin ehdin. Eli hänestä kuullaan vielä, jossain muodossa ainakin!
¤¤¤¤
"Toinen sukupolvi
Väri: Purppura
Haaste: Taiat & Kuninkaallisuus
Monissa kulttuureissa purppura tarkoittaa kuninkaallisuutta. Toisissa purppura tarkoittaa magiaa. Tässä sukupolvessa simejäsi kohdellaan kuin kuninkaallisia ja heidän tarpeitaan hoidetaan kuin he olisivat kuningas tai kuningatar. Ja koska tämä on purppuran sukupolvi, perijäsi täytyy puuhastella taikomisen parissa.
* Toteuta vähintään yksi toive jokaiselle simille joka päivä
* Perijän täytyy olla noita/velho (teini-iässä)"
- Radola, Awesomesauce-haasteen ohjeet
Sitten pienimuotoinen taloesittely, eli kuvia ihanasta liilaksi sisustetusta talosta:
Porfirollekin saatiin uudet vaatteet. Rakastan noita violetteja converseja.
Tottakai työtäkin piti hankkia! Porfiro sai mukavan yötyön vartijana.
¤¤¤¤
Tästä alkaakin sitten toka sukupolvi. Kommenttia saa jättää!
Jee, jatkoa tännekkin! Kiva osa, ja kiva, että Porfirosta tuli perijä. En keksi kauheasti mitään kommentoitavaa, ajatus tökkii.. Mutta jatkoa odotellen! :)
VastaaPoistaJep, vihdoin :P Hihii, kiva että tykkäät osasta ja Porfista :> Ei se mitään, kiva että kuitnekin kommentoit! :)
PoistaIih, kylläpä pojista kehkeytyi valioyksilöitä, tuitui :3 Ianthista olisin ehkä tykännyt nyt aikuisiällä enemmän, mutta äänestys meni jo - enkä tosin muista kumpaa äänestin... :'D Anyway, Porfirostakin kasvoi iihhana mies (:
VastaaPoistaUuden sukupolven mukana tuli tuo sukupolven kuvaus ja tehtävät yms niin nyt on ihan pakko mennä katsomaan mitkä oli 1. sukupolven vastaavat :D *dementia iskee*
Olispa muuten hienoa, jos Porfiro saisi vaimokkeeksi Goottilan Johannan :'D
Pistähän jatketta (:
Enpä voi väittää vastaan, aika komistuksiahan niistä tuli! :) Vaikka en voi kieltää, ettei mulla olisi ollut vähän epäilyksiä Simpalta periytyvän nenän suhteen. No, turhiksi osoittautuivat :3 Ianthistakin tuli komea, en ehkä itse olisi osannut valita perijää! :D Eli olisin tyytyväinen ollut joka tapauksessa. Ykkössukupolvessa ei mitään erityisiä haasteita ollutkaan, kun se aloitus on aina vähän sellasta.. :P Olisi se minustakin aika jännääm saas nähdä syntyykö parin välille mitään suurempaa ;) Kiitoksia kommentistasi! :)
PoistaUu, Porfirosta tulee hieno perijä (: Ja olisi kyllä tosiaan siistiä, jos Johanna Goottila liittyisi sukuun, mutta eipä noitavaimokaan hullumpi vaihtoehto olisi... *viheltelyä* Vihreä iho sopisi violetin mekon kanssa varmaan hyvin yhteen, vink vink.
VastaaPoistaOi, kun talosta tuli söpö ♥ Muistatko, mistä tuo asu noiden lilojen conversejen kanssa on ladattu? (: Jään odottamaan jatkoa!
Hehee, mukavaa että olet tuota mieltä :) Itsekin tykkään Porfirosta, se oli lapsenakin vähän sellanen pahis, ja nyt se on paha noitakin.. :P Hmm, noitavaimokaan ei olisi huono, minua vaan häiritsee kun se näyttää ihan siltä Belladonna-poukaman Raisa Synkmieleltä :D mutta eihän sitä koskaan tiedä! Lisään kysymäsi asun kysyttyihin ladattuihin! :)
PoistaMahtava osa jälleen :) pojistahan kasvoi oikeita valioyksilöitä ja liila sopii kivasti miehillekkin :3 minustakin olisi kiva jos Johanna saataisiin sukuun mukaan ;) onhan hän sentään kaikille tuttu naikkonen! Ja talosta tuli ihana :3 Pidin erityisesti tuosta olohuoneesta! Jatkoa odotellessa :)
VastaaPoistaKiitos kiitos! Ja ihanaa, että sinusta liila voi olla myös miehinen väri, oli ihan sairaan hankalaa löytää liloja vaatteita! :D Voipa hyvinkin olla, että Gottilan geenejä pääsee mukaan Ziazanien sukuun.. Katsotaan, katsotaan ;) Kiva, olohuone lukeutui omiinkiin suosikkeihini, muista osista en välttämättä olekaan niin varma.. :D Kiitos kommentista! :)
PoistaPääsinhän viimein tännekkin osan lukemaan&kommentoimaan.
VastaaPoistaHurjaa että ollaan nyt jo menossa kovaa vauhtia toiseen sukupolveen! Kaikenkaikkiaan kiva osa, pojista on kasvanut melkoisen komeita. :)
Jatkoa taasen odottelen!
Mukavaa, että pääsit! Etkä simä mitenkään myöhässä olekaan :) Juu, aattelin ottaa vähän tällasen yksinkertaisen etenemistavan, ja nopeastihan tuo meneekin kun ei sen kummempaa juonta tarvi kehitellä :D. mukavaa,e ttä pidit, kiitoksia sinulle kommentista! :)
PoistaUij, Porfiro on ehana <3 Kivannäköinen talo ja auto on aivan ahnam : D Maagisuutta sukuun, ui juma! Jään odottamaan seuraavaa osaa ^^
VastaaPoistaOnhan se aika :3 Kiitos, sisustus onnistui ihan hyvin siihen nähden, että käytin noin paljon liilaa :'D mikä on kyllä ihan kiva väri! Auto on mun rakkaus <3 Noit Caddyi saa niin monen värisenäkin, ne on ihania <3 Jeps jeps, magiaa hyvinkin. Kiitti kommentista! :)
Poistauu jännittävää ;) Porfiro on aikas komea poika vihräihoisenakin :D jatkoa odotellen :)
VastaaPoistaHeheh, totta puhut ;) Vihreä riiteli vaan vähän pahasti liilan kanssa, joten oli pakko opetella vähän kultaisen keskitien loitsuja :P Kiitos kommentistasi! :)
PoistaHyvä osa jälleen, Porfiro on ihan hyvän näköinen ja toivottavasti löytää vielä unelmiensa naisen itselleen.
VastaaPoistaJatkoa jään odottelemaan :)
Kiitoksia! Kyllä Porfiro vielä jonkun löytää, se on varma :) Jatkoa on luvassa joskus :P
PoistaAhh, violetti sukupolvi <3 Harmi errä Liinulla ja Porfirolla ei loppujenlopuksi mennyt niin hyvin kuin kuvittelin, mutta ehkä poju ei jää kuitenkaan aivan yksikseen ;) En muistanutkaan tuota magia-asetusta awesomesaucen säännöistä, siitä on niin kauan kun ne olen lukenut.
VastaaPoistaJa lila talo on tosiaankin söötti <3
Jep, oli kiva saada tapahtumat kunnolla käyntiin, ykkössukupolvessa kun ei mitään erikoisempaa haastetta ollut :3 Liinulla ja Porfirolla ei mennytkään kuviot suunnitelmien mukaan, mutta tuksinpa Porfiro yksinkään jää ;) Se olis nimittäin vähän huonompi homma tän haasteen kannalta. Kiva että tykkäät talosta <3 Kiitoksia kommentista! :)
PoistaPäätinpä tempaista tämänkin lukulistani kärkeen heti Hardwick Shoren uusimman jälkeen :D. Edelleen jaksan ihastella tämän haasteen ideaa leikitellä väreillä ja simien nimeillä ja niiden merkityksillä. Mahtava idea ja hyvä toteutus. Voisin melkein itsekin kokeilla itsekseni jonkunlaista väriskaalasisustusta jäljellä olevilla nykyaikamenetelmillä. Pelini kun on täyteen pakattu...kas kummaa puun ja kiven eri värejä :D.
VastaaPoistaPojista kasvoi vallan komeita miehen alkuja, junioreiksihan heitä ei enää passaa kutsua. Pidin myös erityisesti uuden talon TV-nurkkauksesta. Ja jos saa äänestää niin noita vaimo violetissa ei ole yhtään hassumpi vaihtoehto ;))
Oi, mukavaa että tarinani saivat korkeat sijat lukujonossasi :D Hehe, tykkään hirveästi itse väreistä, mikä varmaan innoitti aloittamaan tämän haasteen. Sitten löysin kätevän nettisivun, jossa oli lueteltu "Värit henkilönimissä" ja ajattelin käyttää sitä haasteessa :) Kannattaa kokeilla, yhtä väriä on hauska käyttää! Mutta yhden sukupolven jälkeen ko. väri alkaa maistua vähän puulta :D Juu, kyllähän heistä komeita tuli, odotan jännityksellä, inkälaiset geenit periytyvät eteenpäin.. :) TV-nurkkaus oli omiakin suosikkejani, sillä mliila oli vähän vaikea väri käyttää, ja muista huoneista tuli.. noh, niin. :D Hmm, katsotaan mitä kohtalo on Porfiron varalle suunnitellut ;D
VastaaPoistaLuen näitä kiinnostavassa järjestyksessä, kun eilen luin uuden HRG-osasi ja nyt tämän aikoja sitten julkaistun osan. .-D Kiva käänne tuli haasteen tehtävien mukana ja Porfiro muutettiin noidaksi! Ihastuin Porfiron noitalakin alta pilkottavaan tukkaan ja noihin taikahileisiin, että ne näyttäisi kivoilta RKC:ssäni, sääli etten tuota Kaupunkikämppä-lisäriä omista. .-P Vai suunnittelee Porfiro Johannan hurmaamista, naikkosen otin kerran itsekin mukaan yhteen LC-sukuuni. .-) Kiva miten muokkaat talonkin sisustusta uuden sukupolven väreihin sopivaksi jättäen kuitenkin aloituspariskunnan makkarin siniseksi. .-) Aloin miettiä miten lisähaastetta toisi, jos Porfiron olisi pitänyt etsiä kumppaniksi sellainen sim jolla olisi päällä jokin liila vaate. .-D Odottelempa jälleen jatkoa!
VastaaPoistaOh damn, satuinpa huomaamaan tämän kommentin yli puoli vuotta sen kirjoittamisesta :D Mutta, ei väliä järjestyksellä! Kiva, että oli tullut tännekin kommentoimaan :) Porfiro oli aika kivannäköinen vihreänä, harmi, ettei se ollut sukupolven väri :/ Liila sisustus auttaa eläytymään.. öh, tunnelmaan :D Vaikka täytyy kyllä sanoa, että tuon sisustusurakan jälkeen en kyllä vähään aikaan halunnut nähdäkään violettia väriä silmissäni :D Hmm, kiinnostava ajatus, toisi tosiaan lissä haastetta tähän haasteeseen! Kiitoksia kommentista :)
Poista