sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Ziazan - Osa 9. Ajovalot

Iso käsi hienoimmalle otsikkokuvalle ikinä! ... jep. No niin, jossain vaiheessa olin jotenkin saanut kuvattua Ziazaneja kokonaisen osallisen verran, ja tässä minä nyt taas tyrkytän uutta juttua.

Nämä sivut ovat jatkuvasti muutoksen alla, koska haluaisin tänne vähän kaikenlaista, mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. Yläpalkkiin on ilmestynyt Simstagram-osio, toivottavasti upea nimi herättää mielenkiintonne! ;D

Hei, kohtahan on muuten Halloween! Jos luoja suo, haluaisin kyhätä tänne jotain pientä juhlan kunniaksi - jää vielä arvoitukseksi mitä se voisi olla! (Jos nyt sattuisi olemaan niin, että jollakin olisi ihan hirveän hyvä Halloween-postausidea, jota ei itse halua toteuttaa, saa jakaa sen kanssani! :D)

Lukemaan!

¤¤¤¤






¤¤¤¤



Adrianan syntymän jälkeen Johannan oli vallannut ahdistava tyhjyyden tunne. Hän vetäytyi yhä useammin yksinään makuuhuoneeseen, eikä syönyt mitään päiväkausiin. Muu perhe oli huolissaan, mutta Johanna ei halunnut nähdä ketään, ei edes pientä Adrianaa.



Huoli Johannasta painui kuitenkin hetkeksi taka-alalle, sillä Azuran oli aika jättää tomumajansa. Vanha nainen ei pannut vastaan Viikatemiehelle, hän tunsi eläneensä pitkän ja rikkaan elämän.



Simpalle Azuran poismeno oli kuitenkin kova paikka. Mies oli ollut itsekin huonossa kunnossa, ja ilman vaimoaan hänen elämänsähalunsa oli kadota jäljettömiin.



Vanhus kuitenkin piristyi Adrianan täyttäessä vuosia. Johanna oli sanonut voivansa pahoin, eikä sen takia tullut seuraamaan tyttärensä kasvua.



Tässä kasvanut Adriana Ziazan.



Johanna oli muutamaa päivää myöhemmin hiipinyt katsomaan Adrianaa. Tyttö oli katsellut ihmeissään, hän ei vaikuttanut tunnistavan äitiään. Johanna juoksi kylpyhuoneeseen ja lysähti lattialle kyyneleet silmissään. Hän oli huono äiti, huono ihminen...



Ovi auvautui ja Porfiro astui sisälle kylpyhuoneeseen. Hän hämmentyi nähdessään vaimonsa muualla kuin makuuhuoneessa. Johanna ei ollut puhunutkaan hänelle moneen päivään.



Porfiro kyykistyi Johannan luo, ja kuin selitystä vaatien odotti että nainen sanoisi jotain. Johanna painoi katseensa lattiaan.
   "Mikä sinulla on?" Porfiro kysyi hiljaa.






















"Älä puutu mun asioihin!" Johanna kuuli huutavansa. Hän pomppasi pystyyn äkillisessä raivonpuuskassa. "Et sä kuitenkaan ymmärtäisi! Hyvähän sun on, yksi täydellisyys sinäkin olevinas!"






















"Jätä mut rauhaan!"























Ulos kylpyhuoneesta, ulos talosta... Johanna jatkoi juoksemista ja antoi jalkojensa kuljettaa, toivoen voivansa jättää pakenemalla pahan olonsa kauas taakseen.



Johanna oli äärimmäisen vihainen itselleen. Aivan kuin hän ei itse hallitsisi itseään. Miksi hän tuhlasi elämänsä itsesääliin ja itseinhoon, miksi hän oli niin kammottava muille? Hän häpesi käytöstään viimeisten kuukausien aikana, miten hän oli laiminlyönyt Adrianaakin -























Kulman takaa kääntyi yhtäkkiä auto, eikä Johanna ehtinyt nähdä siitä muuta kuin ajovalot.























Hyytävä kirkaisu täunkeutui läpi kirpeän yöilman.


Porfiro oli lyhistynyt seinää vasten, hän oli neuvoton. Hän toivoi, että voisi auttaa Johannaa ja saada tämän elämänilon palaamaan. He voisivat olla se perhe, josta olivat kerran yhdessä haaveilleet.























Yhtäkkiä Porifro hyppäsi pystyyn ja ryntäsi ulos ovesta. Vielä ei ollut liian myöhäistä, ei saanut olla liian myöhäistä, hän juoksisi Johanna perään ja pakottaisi tämän kuuntelemaan...
























Kun Porfiro viimein löysi Johannan, oli kuin olikin liian myöhäistä.





















Porfiro kumartui Johannan puoleen henkeään haukkoen. Hänen teki mieli huutaa, mutta mitään ääntä ei kuulunut.























Johanna käänsi ruhjeiset kasvonsa Porfiroon ja hänen suupielensä kaartuivat kivuliaaseen hymyyn.
   "Olen pahoillani", hän kuiskasi ja veti rohisten henkeä. "Minä.. rakastan sinua.."























Porfiro kehysti Johannasta heidän hääpäivänään otetun kuvan. Hän sytytti muutaman kynttilän kuvan viereen ja huolehti, että pöydällä oli aina tuoreita kukkia. Porfiro ei osannut tehdä muuta kuin istua katselemassa valokuvaa murskaavan ajatuksen piirtyessä pala palalta hänen mieleensä: Johannaa ei enää ollut.



Porfiroa kohtasi pian myös toinen menetys: Simppa seurasi vaimoaan ajasta ikuisuuteen. Isossa talossa asuivat nyt ainoastaan Porfiro ja pikku-Adriana keskenään, eikä Porfiro ollut ikinä tuntenut itseään yhtä yksinäiseksi.



Mies tunsi lakastuvansa samaa vauhtia puutarhassa kasvavien tomaattien kanssa. Hän ei kerrassaan tiennyt mitä pitäisi tehdä, ja vielä vähemmän hän halusi tehdä yhtään mitään.



Adrianan vuoksi Porfiron oli kuitenkin taisteltava. Tyttö oli liian pieni kaipaamaan äitään tai isovanhempiaan, ja Porfiro helpottui saadessaan elää hetkessä tytön kanssa.























Aika kului kaikesta huolimatta hämmästyttävää vauhtia, ja Adrianan syntymäpäivä koitti pian. Porfiro tunsi sydämensä täyttyvän onnesta katsellessaan pientä tytärtään, ja hän ajatteli, että ehkä haavat jonain päivänä parantuisivat kokonaan.
























Adriana jumaloi isäänsä, heillä ei ollut muita kuin toisensa. Ei Adriana olisi muita tarvinnutkaan. Porfiro oli kertonut Johannan kohtalosta tyttärelleen, mutta vaikka Adriana oli surrut aikansa, hän ei osannut kaivata äitään samalla tavalla kuin Porfiro.



Muutama päivä Adrianan syntymäpäivän jälkeen Porfiro kutsui tytön alakertaan.
   "On myöhäisen syntttärilahjasi aika!" hän sanoi hymyillen ja ojensi tytölle pienen kissanpennun.


"Sen nimi on Dhuma", Porfiro sanoi ja katsoi iloisena leviävää hymyä Adrianan kasvoilla.Tyttö katsoi onnesta soikeana harmaata kissanpentuaan, joka kehräsi tyytyväisenä tytön sylissä.

[Dhuma, sanasta dhumavarna = savunharmaa, intiaa]

"Kiitos iskä, kiitos, kiitos!" Adriana hihkui ja syöksyi halaamaan Porfiroa.























Adrianasta ja Dhumasta tuli ylimmät ystävykset. Dhuma seurasi emäntäänsä kaikkialle, ja piti seuraa tytölle kun Porfirolla oli muita asioita hoidettavanaan.























Porfirolla oli välillä kiireitä töissään poliisiasemalla ja Adriana oli aloittanut koulun. Silti Porfiro halusi huolehtia, että hänellä on riittävästi aikaa tyttärelleen, joka oli muuten melko yksinäinen.























Isä ja tytär ottivat tehtäväkseen kunnostaa rehevöityneen kasvimaan. He kitkivät kuihtuneet kasvit pois ja istuttivat tilalle salkopapuja ja mansikoita. Pian puutarha saavuttikin entisen loistonsa.





















Ajan myötä Porfiron suru hellitti otettaan enemmän ja enemmän, ja vaikka hän silti ajoittain kaipasi Johannaa, hän uskalsi antaa mahdollisuuden myös uuteen onneen.



Porfiro oli ystävystynyt Mataliina Kuisman kanssa erään työkaverinsa kautta. Mataliina oli Porfirolle suuri tuki kaikkien menetysten jälkeen. Ystävyys syveni syvenemistään ja muuttui hiljalleen joksikin muuksi.


Mataliina kyläili Ziazaneilla aina vain useammin ja useammin, ja viipyi joka kerta aina vain myöhempään.


Eräänä iltana muutamien drinkkien jälkeen tunnelma parin välillä lämpeni huomattavasti.

Yksi asia johti toiseen ja Mataliina jäi sinä iltana ensimmäistä kertaa yöksi.






















Rakkaudeksi muuttunut ystävyyssuhde eteni nopeasti. Porfiro ja Mataliina eivät kumpikikaan olleet enää mitään parikymppisiä, joten miksi odotella enää? Sormusrasia oli poltellut Porfiron taskussa koko päivän.
   "Ooh, herranjestas!" Mataliinan pasmat menivät aivan sekaisin, hän ei tiennyt oliko osannut odottaa tätä vai ei. "Tietysti, totta kai tulen vaimoksesi!"



Mataliina istuutui sohvalle pyörryksissään ja Porfiro huusi Adrianan alakertaan. Porfiro oli esitellyt Mataliinan tyttärelleen aikaisemmin, muttei ollut määritellyt naista tarkemmin kuin "iskän hyväksi ystäväksi".



Adriana pomppi iloisesti portaat alas.
   "Mitä nyt iskä?"
   "Tuota, meillä olisi vähän kerrottavaa sulle", Porfiro selitti tietämättä miten asia pitäisi oikeastaan sanoa. "Mataliina ja mä ollaan... Tai siis, Mataliina muuttaa meille asumaan. Ja me mennään naimisiin."

¤¤¤¤

Ääässs. Tuntuu että olen selityksen velkaa osan tapahtumista.. Ainakin minusta oli hieman outoa heittää vähän tällaista "juonta" yhtäkkiä, vaikka idea oli nimenomaan huvin vuoksi pelaaminen ja haasteen seuraaminen. Hmm, ainakaan ette tylsisty, kun välillä on mukana myös.. toimintaa.
   Tässähän kävi kuitenkin niin, että neiti Johanna Goottila meinasi kaataa koko pelini. No melkein :P En tosiaankaan tiedä mitä tapahtui, mutta yhtäkkiä pelatessani Johanna muuttui jotenkin näkymättömäksi ja samassa koko peli sammui :D Sen jälkeen en meinannut päästä koko tontille enää ollenkaan. Lopulta pääsin, ja no... Johanna oli eliminoitava . Sain kuvattua tuon kolarikohtauksen ja sitten tapoin Johannan oikeasti - ja peli onkin toiminut kuin rasvattu salama!
   Aika nopeasti Porfiro eteni tämän uuden naikkosen kanssa, mutta haastetta on kuitenkin saatava vietyä eteenpäin. Osa saattoi olla vähän takkuista luettavaa, en tiedä.. Odotan innolla kommenttejanne tästä osasta! :)

16 kommenttia:

  1. Hyvä osa, vaikka Johannan kuolema olikin surullista (mutta ymmärrän, jos peli takkuili sen takia) Eikä nopea tempo ainakaan viel haitannut, mielenkiinnolla jäänkin odottamaan, miten Adriana reagoi isänsä ja Matleenan naimisiin menosta ja yhteenmuutosta...

    Jatkoa odotan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Minuakin vähän kirveli Johannan tappaminen, mutta olin kyllä todella helpottunut, kun pelin lagimiset loppuivat! Hyvä ettei tapahtumien kulku mennyt liian nopeaksi, ehkä se vähän tasoittuu ensi osassa. Eteenpäin yritän kuitenkin aina päästä :P Jatkoa tulee kunhan saan taas pelailtua etenepäin!

      Poista
  2. Mukava osa! Harmi, että Johanna kuoli mutta peli ja hahmot on tärkeämpiä kun yksi hassu naikkonen x) Nopeaa toimintaa Matleenalla ja Porfirolla, saas nähdä mitä tydy tuumaa tästä :D Tuo kissa on kyllä ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, että pidit! :) Harmi se kyllä olikin, Johanna oli vielä niin kauniskin.. No, sainpahan hänet ainakin vähäksi aikaa sukuun ;D Dhuma on tosi suloinen, varmasti siitä kasvaa tosi upea aikuisena! Kiitokset kommentistasi :>

      Poista
  3. Voi miten julman kohtalon Johanna koki :( Ja harmi ettei Porfiro ehtinyt selvittää asioita vaimonsa kanssa, ennen kuin tämä heitti henkensä. Kuolema oli aika äkkipikainen, mutta ymmärrän sen hyvin tuon pelin korruptoinnin estämisen takia. On helpompi deletoida yksi sim kuin antaa sen sekoittaa koko pelin.
    Pariskunnan lapsesta tuli todella kaunis jo lapsuusiässään! Kuinkakohan tyttö suhtautuu isänsä uuteen kultaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä hieman kirveli luopua Johannasta, he olivat niin kaunis pari Porfiron kanssa... Mutta näin se vaan välillä menee, ja saatoin taas huokaista helpotuksesta, kun peli toimi normaalisti. Adrianasta tulikin aivan ihana! <3 Kiitos kommentista!

      Poista
  4. Ihan virkistävää, että sama pari ei aina elä elämäänsä onnellisena loppuun asti, vaan tapahtuu asioita ja sitten löydetään uusia rakkauksia - ja toki pelin hyvinvointi on asetettava etusijalle :D Hyvin sait kuvattua Johannan masennuksen ja onnettomuuden, ja Mataliina vaikuttaa mukavalta äitipuoliehdokkaalta. Toivottavasti Adriana suhtautuu asiaan hyvin eikä tule mustasukkaiseksi, kun iskällä ei enää olekaan hänelle yhtä paljon aikaa kuin aiemmin.

    Aw tui kisu ♥

    Jatkele taas (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, en ajatellutkaan asiaa tuolta kantilta. Yritän kyllä pelatessa vaihtelun vuoksi tehdä erilaisia perheitä, mutta haasteissa tuppaa aina menemään sellaiseksi, että nopeasti vaan joku puoliso ja sitten lapsia kehiin :D Mataliina on kyllä ihan mukavan oloinen, saas nähdä, miten Adriana tuleekaan toimeen äitipuolensa kanssa! Kiitoksia kommentista! :)

      Poista
  5. Vai että sekoitti Johanna pelisi pakan. No, hän levätköön rauhassa. Anyways, Adrianasta kasvaa sievä neitonen, Dhuma on oikein söpöinen pikkuinen, innolla ootan minkälainen siitä kasvaa aikuisena :3 (kuten myös Adrianan metamorfoosia)
    Hyvähän se on, että Porfiro jatkaa elämäänsä. Hämmennyin vähän Mataliinan nimestä, aikoinaan kun oli eräs toinen simstarina jossa "seikkaili" Madeleine, jota yks heppu tykkäsi sanoa Mataliinaksi :D No, eihän nimi miestä (naista) pahenna.
    Pakko sanoa, että juoni kyllä vähän piristi lukemista, vaikka tää olikin aiemmin ollut juoneton haaste. Tosin mullakin kävi Stormien kanssa just niin, että aluksi aloin tekemään vaan perusjegacya huumorimielellä, mutta juonitarinahan siitä leipoutui :'D Eikä siinä sinänsä mitään vikaa oo, aikaa vaan menee melko pirusti lavastamiseen.
    Anygays, varsin virkistävä osanen, pistähän jatkoa (: Ps. käyn kurkkaamassa Simstagramin ihan tuota pikaa ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin pääsi käymään, only lord knows why :D Adriana on tosiaan melkoisen suloinen, ennusteet aikuisiälle näyttävät aika hyviltä ;) Dhumastakin tulee armasti mielenkiintoisen näköinen, rakastuin tuohon väriin ♥ Heh, jännä Mataliina-sattuma :D Simsin nimet ovat kyllä vertaansa vailla. Hyvä, että juoni piristi tätä jonkun verran, ajattelinkin taannoin, että onkohan tämä muuttumassa vähän puuduttavaksi luettavaksi... Katsotaan, jospa saisin ujutettua johonkin toiseenkin väliin juonenpoikasta :) Paljon kiitoksia kommentista! :)

      Poista
  6. Huh miten minulle tuli Taikapölyn eka osa mieleen, niin paljon yhtäläisyyksiä: Jonna-Johanna, liilat värit, masennus... Öm, ei niitä enempää ollutkaan. .-D Kieltämättä ihmettelin aluksi yhtäkkistä lavastettua juonellista käännettä, mutta parempi se oli Johannan poistattamiseksi tarinasta kuin pelkkä maininta Johannan bugaamisesta, hienosti käänsit pelin aiheuttaman ongelman voitoksesi! Kylläpä noita kuolemia osaan mahtuikin, kun Johannan lisäksi myös ekan sukupolven porukka menehtyi vanhuuteen. .-( Porfiro ja Adriana jäivät sitten kahden. Ooij, tajusin juuri, että mullahan on nyt kanssa nuo taaperoiden joulupyjamat, iih. .-) Posekissa Dhuma on nauttiva ja ihana. <3 Mataliina saapui kuvioihin aika yllättäen, mitenköhän Adriana suhtautuu isänsä uuteen naisystävään? Odotan jatkoa. .-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, no kyllähän niitä muutama olikin :D En tosin ole lukenut tuota kyseistä osaa. Niin, onneksi mitään pahempaa bugimista ei aiheutunut, kun Johannasta päästiin eroon :D Itseäni olisi jäänyt varmaan häiritsemään, jos Johanna olisi yhtäkkiä vain kadonnut. Porfiro ja Adriana joutuivat/saivat hetken aikaa olla kahdestaan, mutta tilanne muuttui Dhuman ja Mataliinan myötä. Saas nähdä tuleeko Mataliinasta paha äitipuoli vai äidinkorvike.. :P Kiitos kommentistasi! :)

      Poista
  7. Oi joi, olipas osassa paljon surua! :( Johanna raukka, olisipa hänen loppunsa koittanut vähän kivuttomammissa merkeissä.

    Onneksi Porfiro selvisi tyttärensä kanssa ja molemmat ovat onnellisia. :> Kuinkakohan Adriana suhtautuu isänsä uuteen naiseen? Voisin kuvitella, että suotuisasti, kun Johanna menehtyi Adrianan ollessa niin nuori ja Mataliina on ihastuttava persoona (toivottavasti).

    Jatkoa vain! :)

    - JAMIE

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän surullinenhan tästä tuli :( Mutta välillä tule epientä alamäkeä, ei voi minkään. Porfiro (ja Adriana) pääsi kuitenkin yli asiasta, ja jatkoi elämäänsä :) Jaa-a, se paljastukoon ensi osassa ;) Kiitos kommentista! :)

      Poista
  8. Saanko sanoa, että tykkään aivan hiiskatisti tuosta otsikkokuvasta? Juuri yksinkertaisuutensa takia hieno ja siitä tuli jo jonkinasteinen deja vu... (En jaksa tarkistaa missä aksenttimerkkien kuuluisi olla koska laiska lapsi oon.)

    *pistää Edu Kettusen soimaan*

    Ziazanejahan nyt koetellaan, Azuran kuolema ja Johannan pelottavan matala mieli... Onneksi söötti Adriana hieman ilostutti Simppaa.

    Siihen se ilo tosin vaikutti loppuvankin, kun Johannan tila ei vaikuta yhtään paremmalta... Eivätkä Porfiron hyvää tarkoittava yritys vaikuta tehneen juurikaan hyvää. Auts, ja sieltä tuli se auto... Hieman uskalsin toivoskella että Johanna ehdittäisiin viemään edes sairaalaan, mutta niin ei näköjään käynyt.
    Simppakin meni samaa tietä... Hyvä että Adriana sentään jäi Porfiron seuraksi, vaikka ei lapsi tosiaan varmaan vielä tilanteesta tiedä.

    Ja oii, miten söötti kissa <3 *Heiluttaa innoissaan jalkojaan nimifaktoille, kun ei omista häntää* Adrianan lapsuus vaikuttaisi kaikesta huolimatta sujuneen melko onnellisesti. Vaikka en vielä osaa arvatakaan, mitä tyttö sanoisi Mataliinan tulemisesta kuvaan...

    Eikä ole outoa, hienoa vain että keksit tekniikkavialle tällaisen hienon ja toimivan kulissin - ja juoni oli oikeinkin nautittava ;) Ei takkua eikä tappuraa :)

    Waitaminute, miun piti mennä sinne suihkuun jo puoli tuntia sitten... Mutta hei, tuntuu siltä että tämä osa sai minulle hieman entistä lukuvauhtiani takaisin, kiitokset sinulle siitä ;D

    P.S. Tämä oli oikein hieno kuva myös:
    http://i1098.photobucket.com/albums/g368/GrePix/GPCM/ScreenShot042_zpsb981ca5f.jpg

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saat sanoa :) Kiitos kovasti, omasta mielestänikin siitä tuli yksi onnistuneimpia otsikkokuvia, vastapainoksi niille kammotuksille, joiden takia mietin, onko koko otsikkokuvissa mitään järkeä.. Ziazanit ovat joutuneet kohtamaan lyhyessä ajassa enemmän tragediaa kuin ikinä ennen. Johannan kohtalo oli oikeasti tosi surullinen, enkä olisi halunnut tehdä sitä.. Ne oli Poriforn kanssa niin kaunis ja nuori, onnellinen pari :'( *ryhdistäytyy* Nimifaktat ovat erikoisalaani! Dhuma on niin söpö, ja aikuisena vielä kauniimpi :> Adrianalla on tosiaan mennyt tähän meneessä kaikesta huolimatta ihan hyvin. saa nähdä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.. Kiitos sinulle ihanasta kommentistasi! <3

      Poista