Minulla on jo kuvat seuraavaan Ziazanien osaan kuvattuna, saa nähdä milloin kirjoittelen. Juuri nyt haluan kuitenkin viedä Humppiloitakin pidemmälle! :P Mistä tulikin mieleeni, Humppiloita koskeva äänestys on päättynyt! Tuloksen saatte selville ensi osassa :)
¤¤¤¤
¤¤¤¤
Azura ja Simppa olivat molemmat harmaantuneet silmissä. Ikä painoi jo raskaasti molempien niskaa, mutta siitä huolimatta vanhukset kävivät vielä töissä ja jaksoivat nauttia elämästä. Molemmat halusivat nähdä poikansa avioituvan ja saavan lapsia. Porfiron ollessa iltaisin töissä, löytyi pariskunnalta aikaa toisilleen.
Porfiron suhde Johanna Goottilaan oli syventynyt nopeasti. Virallisesti pari ei seurustellut, mutta heidän välillään oli todella jotain ystävyyttä suurempaa.
Porfiro oli jo esitellyt Johannan äidilleen, mikä tunnetusti kertoo siitä, että suhde on vakavalla tasolla. Azura oli ilkikurisesti vihjaillut hääkelloista, ja kysynyt, milloin Johanna muuttaa saman katon alle asumaan. Sekä Porfiro että Johanna halusivat kuitenkin edetä yksi askel kerrallaan.
Simppa oli saanut maalattua Porfiron muotokuvan, joka oli ripustettu Azuran kuvan vierelle. Näin tulevatkin sukupolvet tulisivat muistamaan isovanhempiensa kauniit piirteet.
Päivät suuressa talossa olivat hiljaisia, kun kaikki asukkaat lähtivät aamulla töihin. Azura ja Simppa olivat jo melkein urnasa huipuilla, joten rahaakin virtasi taloon mukavia määriä.
Kun Porfiro eräänä päivänä huomasi, että Johanna käytännössä katsoen vietti Ziazaneilla enemmän aikaa kuin omassa kodissaan, hän päätti että oli aika pyytää naista muuttamaan saman katon alle. Johanna oli iloinen kutsusta ja suostui pyyntöön ilman muuta.
Johannaa odotti tietysti
Niin, mitäpä sitä turhaan hääyötä odottelemaan.
Seuraavna aamuna sitten Johanna sai tuntea yöllisen hauskanpidon seuraukset. Hmm, lapsikohan se siellä antaa merkkiä itsestään?
Azura saavutti viimein tanssiuran huipun ja siinä samalla elämäntavoitteensa. Outoa, olisin voinut vaikka vannoa, että sen elämäntavoite oli pelehtiä 20 eri simin kanssa. Sinne se platinamieliala kuitenkin hujahti, ja siellä se myös pysyi.
Uraa varten tehdystä tanssiharjottelusta oli muutakin hyötyä. Azura sai musiikki- ja tanssitaulun! Jes, 2/10.
Porfiron ja Johannan olleesa yhtenä päivänä puutarhahommissa, päätti Porfiro toteuttaa jo jonkin aikaa suunnittelemansa ajatuksen.
Hedelmäpuiden alla hän polvistui Johannan eteen ja veti taskustaan sormusrasian lausuen klassiset sanat: "Tuletko vaimokseni?"
Johanna ei osannut muuta kuin itkeä ilosta ja nyökkäillä vimmatusti pujottaessaan kauniin sormuksen sormeensa. Vaikka he olivatkin aluksi sopineet etenevänsä hitaasti, asiat olivat saaneet yllättäviä käänteitä, ja nyt oli hyvä näin.
Illalla pari päätti kertoa kihlauksesta ja juhlistaa hieman asiaa. Porfiro kutsui veljensä kylään tajuttuaan, ettei Ianth ollut edes kunnolla tavannut Johannaa.
Ruokapöydässä Johanna tarttui sulhastaan kädestä ja kertoi uutisen appiukolleen ja langolleen. (Azura oli töissä, hänelle asiasta oli kerrottu jo aiemmin.)
Simppa ja Ianth olivat enemmän kuin riemuissaan asiasta. Simppa ehdotti iloisena maljaa kihlauksen kunniaksi.
Yöllä Johanna heräsi kummalliseen tunteeseen - hän oli raskaana!
Johanna herätti Porfiron, joka melkein hyppi riemusta saatuaan tietää tulevasta lapsesta.
"Onkohan se tyttö vai poika? Mikä lapselle annetaan nimeksi? Kävisikö Simppa isän mukaan?" Porfiro höpötti tuohtuneena Johannan katsellessa huvittuneena vierestä.
Johannan raskaus lähensi naista ja tämän anoppia huomattavasti. Azura jakoi mielellään neuvoja omasta raskausajastaan ja kaksospoikiensa hoidosta.
Raskaus väsytti Johannaa paljon ja Porfirolle jäi omaa aikaa, jolloin hän tutkiskeli taikavoimiaan ja kehitti taitojaan. Noituus ei paljonkaan näkynyt Porfiron arjessa, mutta ei hän voimiaan unohtanutkaan.
Saavutettuaan uransa huipun Azura jäi viimein eläkkeelle, ja hänelle jäi paljon aikaa. Lähinnä hän soitteli pianoa, hoiti puutarhaa ja haaveili pääsevänsä pian hoivaamana pientä lapsenlastaan.
Johannan raskaus alkoi olla jo loppupuolella, ja hän heräili usein keskellä yötä. Vesilasillisen juominen auttoi helpotti tukalaa oloa hyvin vähän, ja Johanna toivoi lapsen syntyvän pian.
Johanna kiljui ja raivosi Porfirolle, joka ei osannut tehdä muuta kuin seistä paikallaan ja hämmästellä tilannetta. Sairaalaankaan ei enää ehdittäisi lähteä.
Lopulta kaikki oli ohi, ja Johanna piteli käsissään pikkuruista tyttöä.
Kolmannen sukupolven edustajamme on perinyt äidiltään sekä hiusten- että silmienvärin. Ihonväri on molemmilla vanhemmilla sama.
"Tämän nimi on kyllä Adriana!" Porfiro hihkui katsoessaan tytärtään silmiin.
[Adriana = tumma nainen mereltä, latinaa] 3. sukupolven värihän on musta.
Muutama päivä Adrianan syntymän jälkeen vietettiin häitä. Paikalle oli saapunut lähinnä työkavereita, sekä Ianth.
Pari lausui vihkivalansa ja vaihtoi sormuksensa; Johannasta tuli virallisesti Ziazan.
Hääkakun leikkauskin sujui perinteiseen tapaan.
Lopulta kaikki uskalsivat tanssilattialle (lue: terassinlattialle) panemaan jalalla koreaksi.
"Kiitos kiitos", Porfiro naureskeli. "Entäs sinä itse? Onkos sulla ketään kiikarissa?"
"Njää, kyllähän sä mut tunnet. Niin no.. Ei, ei ketään erityistä."
Azura livisti juhlista vähän väliä yläkertaan tarkistamaan, että pikkuisella Adrianalla oli kaikki hyvin. Tyttö oli mummin silmäterä, eikä Azura olisi malttanut laskea tätä käsivarsiltaan hetkeksikään.
Illalla vieraiden lähdettyä vastanainut pari pääsi testaamaan pihan poreallasta käytännössä.
¤¤¤¤
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.
